Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kylmä kättely

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Sirkku Helmesmaa esittää Hollolassa vanhan ajan kartanonrouvaa tilallaan, joka on loiston päivistään kutistunut ja rapistunutkin. Esittäminen jo sinällään ärsyttää naapureita eikä rouva luonteensakaan vuoksi ole kovin pidetty. Naapurissa asuu Toni Björn, mies, joka pitää juhlimisesta, naisista ja rahasta. Varallisuus on kuitenkin enää vain näennäistä. Ympärillä asuvat ihmettelevät, onko näillä kahdella ikäerostaan huolimatta keskinäisiä salaisuuksia, koska he näyttävät viihtyvän hyvin yhdessä.

Reija Saunala ei pysty puhumaan, eikä voi muutenkaan ilmaista itseään ymmärrettävästi. Jo jonkin aikaa hän on yrittänyt löytää keinoa, jolla voisi kertoa muille sen, mitä muistaa menneisyydestään.

Kokoontuminen pellavatalkoisiin on odotettu ja mukava tapahtuma. Silloin erimielisyydet yritetään peitellä, aherretaan vain yhdessä pellolla, syödään ja illalla tanssitaan.

Nyt kaikki ei menekään odotetusti ja rikosylikonstaapeli Krisse Elo Lahden laitokselta joutuu tekemään kollegojensa kanssa pitkää päivää. Kotona on onneksi tukena aviomies ja kesälomaansa viettävä rehti saunomiskumppani Samppa, seksuaalisesti eri tavalla suuntautunut luottoystävä.

Kylmä kättely on Eija Piekkarin neljäs Kristiina Elo -dekkari.
(Myllylahti)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

jännitysromaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

312

Kustantaja

Kieli

Sarjamerkintä