Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Elävänä tai kuolleena

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Kampus. Maailmalta salassa perustettu järjestö, jonka ainoa tehtävä on löytää, paikallistaa ja tuhota terrorijärjestöt ympäri maailmaa. Vailla mitään virallisia yhteyksiä Yhdysvaltain hallitukseen, on sen suojeltava ja puolustettava itse itseään.

Järjestön keulahahmona toimii Jack Ryan jr., arvoituksellinen tiedusteluagentti, joka seuraa isänsä, järjestön perustajan ja edellisen Yhdysvaltain presidentin Jack Ryanin jalanjäljissä uskoessaan oikeuteen ja kunniaan, hyvän voittoon pahasta. Mutta tällä kertaa vihollinen on vaarallisempi kuin koskaan ennen: Emir, sadistinen tappaja, joka on kerta toisensa jälkeen onnistunut pakenemaan viranomaisilta ja joka nyt suunnittelee viimeistä ja tuhoisinta iskuaan suoraan Amerikan sydämeen. Kampuksen on pysäytettävä hänet, elävänä tai kuolleena. Emirin jäljissä Jack ja hänen kumppaninsa matkaavat maailman ääriin ja takaisin, poliittisen valtapelin ja juonittelun hämärimpiin huoneisiin, kunnes viimeinen taistelu käynnistyy Yhdysvaltain maaperällä, vastaan vihollista, joka saattaa piileksiä kirkkaassa päivänvalossa.
(WSOY)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

750

Kustantaja

Kieli

Ilmestymisaika

Sivumäärä

1139

Kustantaja

Kieli