Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Etelän tuulet

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Charlestonin kaupungin kasvatti Leopold Bloom King sai nimensä James Joycen Odysseuksen päähenkilön mukaan. Moisen nimen antamista on vaikea antaa äidille anteeksi, vaikka tämä sattuukin olemaan kirjallisuudentutkija. Eletään kesää 1969 ja nuori Leo sovittaa huumehairahdusta yhdyskuntapalvelulla. Sinä kesänä hän myös viimein saa ensimmäiset todelliset ystävänsä orvoista Whiteheadin sisaruksista ja parrasvalojen tuikkeesta haaveilevista Poen kaksosista. Leon ystäväpiiriin liittyvät myös yläluokkaisen Rutledgen perheen vesat, jotka saavat huomata etelän mustavalkoisten päivien olevan ainiaaksi ohi.

Parikymmentä vuotta myöhemmin, kun Leo Kingistä on tullut kotikaupunkinsa kohutuin kolumnisti toisiaan rakastavat ja toisinaan vihaavatkin kasvinkumppanit kohtaavat uudelleen jäljittäessään San Franciscon huumeisille kujille kadonnutta ystävää.

Etelän tuulet on Vuorovetten prinssin kirjoittajan koskettava ylistyslaulu Charlestonin kauniille kaupungille ja ystävyyden elinikäisille siteille.
(WOSY)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

443

Kustantaja

Kääntäjä