Tikkanen, Pietari

Ammatti

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

romaanit

Elämäkertatietoa

Minun nimeni on Pietari Tikkanen ja olen turvallisuusalan ammattilainen. Minulla on monia harrastuksia ja ystäväni kuvailevat minun olevan joka paikassa yhtä aikaa :)

Se onkin hassua miten kirjoittamisharrastukseni sai alkunsa. Lapsena en pitänyt yhtään kirjojen lukemisesta, vaikka äiti kuinka yritti kertoa niiden merkityksestä ja hyödyllisyydestä tulevaisuutta varten. Kovapäisenä kakarana en siis paljoa kirjoja lapsena lukenut.

Lukioaikoihin minulle todettiin lukihäiriö. Häiriö oli lievä, mutta minua se ärsytti suunnattomasta varsinkin, kun epäilin sen liittyvän vähäiseen kiinnostukseeni lukemiseen lapsena. Se sai minut sitten jotenkin motivoitumaan. Aluksi aloitin päiväkirjan kirjoittamisen ja vähän myöhemmin aloin kirjoittaa pieniä tarinoita ja novelleja. Sitten suureksi yllätyksekseni huomasin todella pitäväni kirjoittamisesta. Jossain vaiheessa huomasinkin kirjoittavani ihan oikeaa romaania. Lisäksi minun lukihäiriöni on nyt testatusti poissa!

Äiti jaksaa vieläkin ihmetellä: “Miten tuo poika voi saada aikaan noin hyvän kirjan, vaikka lapsuudessa ei kirjat kiinnostaneet pätkääkään!”
(Mediapinta)