Tudeer, Marika

Kirjailijan muu nimi

Salin, Marika

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Lähteen rannalla elämä (pienoisromaani, julk. 2019)
Makasiini - maallemuuttajan tarinoita (julk. 2020)
Ida, yhteiskoululainen (julk. 2023)

Siperianhusky - rekikoira -tietoteos. Kirjavaa-yhteisteos. Juttuja ja kolumneja Eläinten ystävässä, Koiramme-lehdessä, Lopen lehdessä, Kuhmolaisessa, Karkkilalaisessa ja muissa lehdissä.

Tekstinäyte

Päivälle, jolloin Ida oli päättänyt palata takaisin Högforsiin, sattui sakea lumipyry. Onneksi sukset olivat mukana, hiihtämällä pääsi Hunsalan asemalle sentään helpommin kuin jalkaisin lumessa kahlaten. Oli ihmeellistä, miten juna saattoi olla lähes aina aikataulussaan, vaikka oli millainen lumimyräkkä. Junan edessä oli pieni aura, mutta eihän se raiteilta kaikkia lumia poistanut. Silti juna vain kulkea puksutti.
Maanteillä oli ilman muuta vaikeampaa. Kaikilla teillä ei päässyt kulkemaan lainkaan, mutta useimmat isännät pitivät päätiet omilla alueillaan kuljettavassa kunnossa. Reellä ja suksilla pääsi yleensä jotakuinkin, mutta paikoitellen teki tiukkaa, kun lumi oli kasaantunut suuriksi valleiksi, joita hevosenkin oli vaikea ylittää.
Högfors oli ennallaan, vaikka kaikki tuntuikin lähes kuukauden poissaolon jälkeen oudolta ja vähän vieraalta. Ebba-täti kertoi omasta lomastaan sukulaisissa Pohjanmaalla. Hän oli kuitenkin palannut jo pian vuodenvaihteen jälkeen valmistelemaan uutta lukukautta koulussa.
Ida kierteli paikat ja kävi katsomassa, olisiko Liisa jo palannut. Ei, Liisa tulisi vasta perjantaina, sai Ida kuulla. Tietysti niin, renki-Kalle tulisi samalla torille myymään, turha sitä oli useampaan kertaan ajella Pusulasta Högforsiin. Ida käveli joen rantaa takaisin päin, koskikara hyppeli koskessa ja keikutti pyrstöään kivillä. Hauskan näköinen lintu, mikäs se toinen nimi olikaan… koskiparooni! Koskiparooni se siinä niiaili.
Perjantaiaamuna tori oli hiljainen, eikä se tietenkään ihme ollutkaan. Maalaisten myytävät alkoivat käydä vähiin, ja sääkin oli ikävä, vaikkei paukkupakkasia nyt ollutkaan. Ida ehti hyvin juottaa torin hevosia, silitellä niitä ja tehdä vielä ruokaostoksia ennen koulun alkua.
Suomen kielen tunnilla oli ainekirjoitusta, aiheena Ajatuksiani uuden vuoden alkaessa. Tosiaan, uusi vuosi, tuntui jännittävältä piirtää vuosiluku 1927. Muistaakohan sitä aina, vai tuleeko vahingossa edelleen 1926? Kirjoittaminen oli Idasta aina hauskaa, hän oli kirjoittanut päiväkirjaakin joka ilta kotona. Kirjoittaessa sai ajatuksensa järjestykseen, piti miettiä mitä oikeasti tarkoitti ja oikeasti ajatteli. Vielä piti osata sanoa se niin, että lukijakin ymmärsi ja niin, etteivät asiat poukkoilleet miten tahansa. Aikakin oli rajattua, piti ehtiä saada kaikki olennainen kirjoitetuksi yhden oppitunnin aikana. Se ei ollut mahdotonta, mutta se oli vaativaa ja siksi Idasta hauskaa.
Aineet luettiin yleensä ääneen seuraavalla suomen kielen tunnilla. Ainakin parhaat niistä luettiin, ja Idan aineet yleensä joka kerran. Sen kun tiesi, ei tullut kirjoittaneeksi mitään mielensä syvimpiä salaisuuksia. Ne kirjoitettiin päiväkirjaan.

(Teoksesta Ida, yhteiskoululainen, 2023)