Ahlberg, Pirjo

Kirjoittamiseni on sidoksissa luontoon ja luonnossa kulkemiseen. Erityisesti Ilomantsin vaaramaisemilla on ollut suuri vaikutus elämääni ja esikoiskirjani syntymiseen. Muistot lapsuuden puutalokorttelista Joensuun Torikadun varrella samoin kuin lapsuuden kesät Sotkuman kankailla ovat osa pohjoiskarjalaista identiteettiäni. Meri ja purjehtiminen antoivat suolaisen mausteen itäsuomalaiseen luonteeseen ja uudenlaisen näkökulman tapaan katsella ja kokea luontoa ja elämää.

Tahdon uskoa, etteivät asiat vain tapahdu. Niillä on merkityksiä.
Se kuinka suhtaudumme elämämme kokemuksiin, on ratkaisevaa. Jopa ratkaisevampaa kuin se, mitä sinulle lopulta tapahtuu. Merkitystä on myös sillä, kuinka käsittelemme ja kohtelemme itseämme.

MOTTO:
"Lyhyin askelin ehtii nähdä ja kokea ja tuntea syvemmin kuin harppomalla."

Elämäkertatietoa

Asuinpaikka:
Joensuu, Helsinki, Vantaa, Kotka, Ilomantsi 1953-2012, Espoo, nykyisin Lappeenranta

Perhesuhteet:
Naimisissa, kaksi aikuista lasta

Meriitit:
Juhani Aho 150 vuotta -juhlakilpailun aikuisten sarjan voitto tekstillä "Merellä", 2011

Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri ry:n juhlavuoden kirjoituskilpailun 4. sija tekstillä "Kuvittelua", 2011

Joensuun seutukirjaston 150-vuotisjuhlavuoden kirjoituskilpailun "Minun kirjastoni" kunniamaininta tekstillä Valentino, 2012

Ura:
Ylioppilas 1973

Tiedottaja MTi 2002

Puolustusministeriössä henkilöstöhallinnon ja sihteerin tehtävissä

Helsingin yliopiston Aikuiskoulutuskeskuksessa kurssisihteerinä

Viestintäalan tehtävissä Kymen Sanomalehti Oy:ssä ja Pogostan Sanomissa

Kirjallisuuteen liittyvät luottamustehtävät:
Suomen Maakuntakirjailijat ry:n sihteeri

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Tekstit kokoomateoksissa:

Lastuja. (Toim. Kanerva Tuominen) Ukri 2011

Lastujen laineet. Ylä-Savon kirjallinen yhdistys Panu 2012

Muu tuotanto:

Lehtiartikkeleita eri julkaisuissa.

Tekstinäyte

Ajatusleikistään huolimatta talo veti joka päivä keuhkonsa täyteen raikasta, suolantuoksuista ilmaa. Se päästi sisältään syvän huokauksen. Ehkä tänään rannalle eksyisi kulkija, jonka se voisi ottaa suojiinsa ja jonka se saisi viipymään talossa. Eilen aamu-usvassa talo havahtui nähdessään nuoren miehen harhailemassa päämäärättömästi hiekkasärkillä. Miehen hartiat lysähtivät tuon tuosta ja kohosivat taas korvanlehtiä hipoen. Nyyhkäykset hukkuivat tuulen ja meren kohinaan. Mies näytti mieheltä, jolta nuoruus oli soljunut ohitse, ennen kuin mies oli tajunnut kapinoida epäoikeudenmukaisuutta vastaan, huutaa pedon itsevarmuudella nuoruutensa tuskaa. Mies näytti mieheltä, joka oli menettänyt tilaisuutensa huojua toreilla valkea kynttilä käsissään rauhan puolesta tai näppäillä ilkamoiden ilmakitaraa. Miehen keho viestitti piinasta.

Talo tarkasteli miehen olemusta ja päätti sitten kiinnittää miehen huomion itseensä. Se raotti oveaan ja kutsui tuulta. Särkkien äänettömän kohinan rikkoi valittavien saranoiden kirskahtelu. Talo sai houkuteltua miehen verannalle ja siitä eteiseen. Mies viipyi tovin eteisen hämärässä, kunnes sitten äkisti pyörähti ympäri ja laahusti pois rannalta. Mies vaikutti lannistetulta.

Talo tunnisti ahdistuksen merkit – tämä kulkija ei pitänyt tunteista, vaan mieluummin eläisi ilman niitä, muttei päässyt tunteita pakoonkaan. Se toivoi, että oli jättänyt miehen ajatuksiin muistijäljen heidän kohtaamisestaan. Ehkä hän palaisi, kun oivaltaisi pyristelevänsä umpikujassa ja huutavansa mykkää huutoaan kenenkään kuulematta. Kenties mies rauhoittuisi, asettuisi aloilleen ja tuntisi tulleensa kotiin. Talossa oli tilaa ja huoneita, mutta aluksi sen pitäisi voittaa rannalla kulkijan luottamus.

[Minussa on kaksi minua. Kirjokansi 2015, s. 30-31.]