Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Don Ruffe Von Lamppuharjan tapaus
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Jani-Markus Heinolan kolmas oma teos ja samalla ensimmäinen lastenkirja. Se käsittelee vakavaa ja ajankohtaista aihetta, joka koskettaa tänä päivänä yhä useampia perheitä: Muuttuvan yhteiskunnan kiristyvien vaatimusten paineessa kaikki eivät jaksa, mutta vanhemman on silti jaksettava lapsen kanssa. Mitä kokee lapsi, kun kaikki perheessä ei ole kohdallaan?
Kirja on muotoutunut vuosien saatossa. Sen teema ei silti ole yhtään sen vähempää ajankohtainen kuin vuonna 2007, jolloin tarina hiljalleen alkoi hahmottua. Kirjoittajan apuna, lähikriitikkoina ovat toimineet omat lapset. Kirjan teema onkin perheessä ollut aina läsnä: työskennellessään sosiaalialan erilaisissa tehtävissä yli 10 vuoden ajan on kirjoittaja kohdannut tarinan perhettä koskettavat ongelmat monta kertaa silmästä silmään ja myöhemmin joutunut tutustumaan niihin myös henkilökohtaisesti.
Kirjan on vallattoman hauskasti kuvittanut kuopiolainen kuvataiteilija Helena Suhonen, joka on maalannut aktiivisesti jo 1970-luvulta alkaen. Omia näyttelyjä hän on pitänyt mm. Kuopiossa, Helsingissä sekä Ruotsissa ja Norjassa.

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Tapahtumapaikat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
44