Kuono lumessa

Tyyppi

kuvakirjat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Ihmisten tietyö uhkaa peltohiirten kylää ja monet joutuvat muuttamaan, niin myös Tupsun perhe. Äiti on jo perillä muuttokuorman kanssa, kun Tupsu siivoaa isän apuna vanhaa kotia. Kiukuttaa ja surettaa! Kukaan ei tunnu tajuavan, miten kurjaa on jättää ystävät, tutut paikat ja harrastukset. Uudet naapuritkin pelottavat, sillä metsähiiristä kerrotaan, että ne syövät käpyjä ja haukkuvat peltohiiriä multakuonoiksi!

Kun isä ja tytär hiihtävät kohti uutta kotia, Tupsu yrittää olla reipas, mutta ei sitten jaksakaan. Sakeassa lumisateessa se kääntyy takaisin. Päätös on hullunrohkea, sillä lumisessa metsässä pientä hiirtä vaanivat monet vaarat. Lopulta Tupsu eksyy ja joutuu ketun hampaisiin. Repolaisen oudon huumorintajun vuoksi Tupsusta ei kuitenkaan tule ketun lounas vaan lumivyöryn uhri, jonka pelastamiseen tarvitaan Lapio Kontiainen ja koko metsähiirten koulun väki.

Lettuja syödessä Tupsulle selviää metsähiiristä moni asia, sekin, että koulussa voi oppia kirjoittamaan. Ensimmäisen kirjeensä Tupsu haluaa kirjoittaa ystävälleen Nuuskulle, jonka lahjoittama vihreä kivi antoi eksyneelle voimaa.

Esi- ja alakoululaisten kuvakirja Kuono lumessa on jännittävä seikkailu ja lämpimän huumorin sävyttämä kuvaus muuton lapsessa herättämistä tunteista.

Kirjallisuudenlaji

Henkilöt, toimijat

Tapahtumapaikat

Tapahtuma-aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

45

Kustantaja

Kieli