Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Salaista ja supernormaalia
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
12-vuotias Yoko kirjoittaa yhä yökirjaansa kaikesta sellaisesta ihanasta, surullisesta ja salaisesta, josta hän ei voi kertoa kenellekään muulle. Etenkin nyt, kun Yoko on pettänyt lupauksensa ystävälleen Annalle, ja heille tulee pahin riita ikinä. Kaiken lisäksi Daniel on rakastunut toiseen. Mikä onni, että Yokolla on Tindra, jolla riittää hullunhauskoja ideoita ja tempauksia. Tosin Tindrakaan ei voi täysin korvata Annaa, jonka kanssa Yoko voi olla täysin oma itsensä.
Mutta kuka hän oikeastaan on? Yokoa pidetään tylsänä
taviksena, mutta hän kokee itsensä omalaatuiseksi ja erilaiseksi. Eikä oma vartalo ole ainoa asia, joka alkaa muuttua, sillä yhtäkkiä virus tekee koko maailmasta erilaisen.
Yokon yökirjojen vinksahtanut huumori ja samastuttavuus ovat lumonneet lukijoita. Neljännessä itsenäisessä osassa teemat syvenevät.
(Teos)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ilmestymisaika
Sivumäärä
206
Kustantaja
Kieli
Kääntäjä
Kuvittaja
Sarjamerkintä
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
199