Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Matin ja Leenan kujanjuoksu

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Matin haave sotilasurasta toteutuu, kun hänet hyväksytään kersantin vakanssille Karjalan tykistörykmenttiin. Matti, Leena ja pieni Sirpa muuttavat suurin odotuksin Lappeenrantaan.

Aluksi keltanokkaa koetellaan ankarasti, Matti ei saa aina pidettyä suutaan supussa ylempiensä edessä, ja aresteja ja rangaistuksiakin ropisee. Vähitellen Matti alkaa kuitenkin saada arvostusta työssään. Hän on usein poissa kotoa pitkillä sotaharjoitusleireillä ja
kursseilla. Se mahdollistaa myös entiset "paheet": syrjähypyt, juopottelut, valkoiset valheet ja mm. komennusrahojen pimittämisen Leenalta. Matti on toisaalta mustasukkainen vaimosta, jolla hän huomaa olevan ihailijoita.

Leo Laurilan omakohtaisiin kokemuksiin perustuvissa romaaneissa on osuvaa ajankuvaa, sarjan kolmannessa kirjassa 1960-luvun alkupuolelta "valtion leivissä". Tuolloin kasarmit olivat puhtaasti miesten maailmaa äkseerauksineen ja veljellisine koiruuksineen.

(Reuna)

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

334

Kieli

Lisätietoja

Romaanisarjan kolmas osa.