Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Lampi

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Tukholman alueelle. Romaanin päähenkilö muuttaa Ruotsiin 1960-luvulla jostain taka-Suomesta – synkkien kuusikoiden ja ihanien järvimaisemien maasta. Traumaattisten lapsuus- ja nuoruuskokemustensa takia hän on päättänyt aloittaa kaiken alusta vieraalla maaperällä ja pyrkii samalla katkaisemaan kaikki siteet entiseen elämäänsä. Uudessa elinympäristössään juureton maahanmuuttaja ei hakeudu muiden suomalaisten joukkoon vaan ylimielisesti halveksien karttelee heitä ja paremmin heiltä kätkeytyäkseen "ruotsalaistaa" supisuomalaisen etunimensä.
Sattuman oikusta Peter tutustuu Monikaan, mikä muuttaa tyystin varattoman maahanmuuttajan elämän. He menevät naimisiin ja heille syntyy kaksi lasta, Stephanus ja Sibylla. Vaimonsa välityksellä Peter kokee sosiaalisen nousun ja astuu yläluokan piireihin. Hän pääsee töihin appiukkonsa yritykseen ja parantelee nopeasti asemiaan ulkomarkkinoiden sisällä.
Myös Monika on monien traumojensa vanki, joten on arvattavissa että mitään toimivaa avioliittoa heidän välilleen ei voi syntyä. Peter ottaa tehtäväkseen poikansa kasvatuksen. Hän on päättänyt tehdä tästä "uuden ihmisen" ja tekee kaikkensa sen eteen, että hänen poikansa ei tarvitsisi kokea sitä samaa, mitä hän itse ja hänen isänsä olivat joutuneet kokemaan. Hänen ihan vilpittömät hyvät tarkoituksensa ja vanhemman vastuu jälkikasvustaan kääntyvät kuitenkin häntä itseään vastaan ja lopulta tuhoavat hänet.
Tämä ei ole perinteinen siirtolaisromaani, vaan se kertoo Peter K:n traagisen elämäntarinan. Kirjassa on kaksi kertojaminää: Peter ja hänen tyttärensä Sibylla. Peterin piinavien muistikuvien välityksellä lukija tutustuu häneen. Peterin kuoltua Sibylla päättää tehdä tutkielman isästään. Hän lähtee tutkimusmatkalle isänsä lapsuudenseutuun selvittääkseen, mistä oikein on ollut kysymys.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Nimi

Alanimeke

eräs ihmiskohtalo 1960- ja 70-lukujen massamuuton vuosilta : romaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

233

Kieli