Sitten kun olen vanha

Kun olen vanha, tahdonko olla käytävän varrella huone viisnolla, palvelun jokaisen rahalla ostaa, odottaa, kun joku vuoteesta nostaa? Päättääkö itse saan hoivani laadun? Auttaako kukaan, jos noustessa kaadun? Yön halki kuuluuko huutavan ääni, lattiaan kylmään jos kolahtaa pääni? Joka elää kauan, tulee vanhaksi – se on varmaa. Vanhuus voi olla virkeää vapauden aikaa, uuden kutsumuksen löytämistä tai verkkaista elämästä nauttimista. Se voi tarkoittaa myös voimien vähenemistä ja avun tarvitsemista. Jokainen ikääntyvä toivoo yhtä: että tulisi kohdatuksi omana, arvokkaana itsenään. Anna-Mari Kaskisen runot puhuvat ikääntymisestä, vanhenemisen monista sävyistä ja elämänkokemuksen arvosta. Ne puhuvat inhimillisen vanhuuden puolesta.

(Kirjapaja)