Kyräilyn kulttuuria

Tyyppi

esseekokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Tämä teos sai alkunsa kirjoittajansa tympääntymisestä tekopyhään toisten syyttelyyn politiikassa, mediassa, koko kulttuurissa. Elämme kyräilyn kulttuurissa, jota kohtuuttomasti ohjailee herkkyys sanoille, joita ei saisi sanoa ja joiden sanomisia tarkkaillaan. Tarkkailu kohdistuu paitsi joihinkin sanoihin myös asioihin ja ilmiöihin, joista ei saisi esittää ns. valtavirta-ajattelusta erottuvia näkökantoja. Teilatuksi tulemisen riskin ottavat mm. seksuaalisuudesta ja sukupuolieroista omia ajatuksiaan esittävät. Vallalla on ”väärin ajatteluun” kohdistuva vainoharhaisuus, miltä voi suojautua joko vaikenemalla tai yrittämällä olla niin kuin muut.

Psykologisesti taustalla vaikuttaa ärsykkeen ja reaktion suhteen häiriintyminen käyttäytymisessä, kollektiivinen neuroottisuus itse asiassa. Normaalisti ensin on ärsyke, reaktio sitten. Niinpä kun käsi osuu kuumalle levylle (ärsyke), se muitta mutkitta vetäistään pois (reaktio). Vastaavasti yhteiselämässä voitaisiin toimia tosi tarpeen mukaan järkevästi. Mutta toimitaanko? Kovin usein ”ammutaan kaikkea liikkuvaa” eli reagoidaan asioihin ja ihmisiin luulojen perusteella. Eräänlaista kulttuurin sairautta se on.

Kirjan kirjoittaja tri Kauko Kämäräinen on yhteiskuntatutkija, joka on julkaissut teoksia myös muilta aloilta kuten taidekritiikistä, muotikielestä, keinotekoisista kielistä ja maailmankatsomuksista esimerkkitapauksinaan mm. Laotse, Pentti Linkola ja Jouko Turkka.

Kirjallisuudenlaji

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

totta tuskin toista puolta

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

192

Kieli