Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kielletyn hedelmän kuja

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Lontoolainen Yvonne Carmichael on työskennellyt ankarasti saavuttaakseen kaiken sen, mitä on elämässään halunnut: loistavan yliopistouran genetiikan alalla, kauniin kodin sekä onnellisen perhe-elämän. Kaikki on paremmin kuin hyvin. Miksi hän siis yhtäkkiä paniikin vallassa joutuu toteamaan olevansa väärässä paikassa väärään aikaan - väärän miehen kanssa?

Yvonne heittäytyy impulsiiviseen ja intohimoiseen suhteeseen Lontoon parlamenttitalossa tapaamansa tuntemattoman miehen kanssa. Vaarantaen samalla kaiken sen, mitä elämässään arvostaa.
Yvonne uskoo aluksi voivansa pitää ulkopuolisen suhteensa irrallaan muusta elämästään, mutta ei lopulta voi kontrolloida tapahtumien kulkua.

Tultuaan eräissä juhlissa kollegansa raiskaamaksi onneton Yvonne kääntyy rakastajansa puoleen. Tämä tekee jotain, mitä Yvonne ei pahimmissa painajaisissaankaan ollut voinut kuvitella. Seuraa oikeudenkäynti, joka väistämättä tuo päivänvaloon kaiken sen, minkä piti pysyä salassa. Myös sen, mitä tapahtui pienellä sivukujalla Lontoon sydämessä.

Kielletyn hedelmän kuja on oivaltava psykologinen trilleri, ajatuksia herättävä kertomus arvoista, joiden mukaan elämme sekä valinnoista, joiden eteen joudumme. Kirja, joka pysyy ajatuksissa vielä kauan viimeisen sivun jälkeen.

(Minerva)

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

369

Kieli

Kääntäjä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

394

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä