Kirjasammon talvivinkit: naamioiden takana

Teosesittely
14.12.2018

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Säihkyvä maailma – Naamioiden takana

 

Mikä on taideteoksen suhde tekijään? Muuttuuko teos, jos tekijä vaihtuu? Muuttuuko teos itse asiassa kaiken aikaa aina siitä hetkestä lähtien, kun sitä katsoo? Millä tavoin taiteilijan sukupuoli vaikuttaa hänen teostensa vastaanottoon? Näitä ja muita taiteeseen sekä ihmiselämään liittyviä kysymyksiä herättää Siri Hustvedtin kuudes romaani Säihkyvä maailma (Otava 2014).

Säihkyvä maailma -kansikuva

Äiti uskoi minun laillani siihen, että esineitä on katsottava kauan, sillä jonkin ajan kuluttua se, mitä näkee, ei ole lainkaan sitä mitä uskoi näkevänsä hetkeä aikaisemmin. Jos katsoo jotakuta tai jotakin kyllin pitkään, huomaa että kohde muuttuu koko ajan oudommaksi ja näkee entistä enemmän.

 

Säihkyvä maailma kertoo huomiota vaille jääneestä newyorkilaisesta taiteilija Harriet Burdenista ja hänen viimeisestä yrityksestään saada arvostusta taiteelleen. Romaani lähtee liikkeelle Professori Hessin alkusanoista, joissa hän kertoo kiinnostuneensa edesmenneen Harrietin mittavasta performanssista Naamiaisista. Romaanin muoto on siis professori Hessin kokoama antologia, joka perustuu Harrietin päiväkirjoihin, sukulaisten, rakastajien ja ystävien haastatteluihin sekä taidenäyttelyiden kritiikkeihin. Näiden lukuisten eri kertojaäänien kautta kuva Harrietista, hänen elämästään ja taiteestaan sekä viimeiseksi jääneestä taideteoksestaan alkaa rakentua pala palalta.

 

Minä, Harriet Burden, tunnustan täten, että minun erilaisia fantasioitani siivittävät:

  1. yleinen halu kostaa ääliöille, tyhjäpäille ja typeryksille;
  2. kuristava älyllinen eristyneisyys, joka johti yksinäisyyteen, koska minä olin lukenut liikaa kirjoja, joista kukaan ei kyennyt keskustelemaan kanssani;
  3. tunne siitä, että minut on aina ymmärretty väärin ja että minä hullun lailla halusin tulla nähdyksi, todella nähdyksi, mutta mikään mitä tein ei auttanut.

 

Jäätyään leskeksi maineikkaan taidekauppiasmiehensä kuoltua Harriet alkaa valmistella kokeilua, jossa hän tutkii tekijän suhdetta taideteokseen. Tarkoituksenaan osoittaa taidemaailman ennakkoluuloisuus ja sukupuolinen syrjintä, Harriet värvää kolme taiteilijaa esittämään hänen töitään ominaan. Performanssinsa päätteeksi hän haaveilee astelevansa esiin pseudonyymiensä takaa vedenpitävien todisteiden kanssa. Projekti lähtee liikkeelle näyttelystä nimeltä Länsimaisen taiteen historia, johon Harriet värvää nuoren wannabe-taitelija Anton Tishin esiintymään taideteosten tekijänä. Vaikka Tish menee saamastaan julkisuudesta hieman sekaisin ja on lisäksi liian sivistymätön kantaakseen roolinsa kunnialla, kokeilu kuitenkin onnistuu. Näyttelyyn kiinnitetään runsaasti enemmän huomiota kuin Harrietin aikaisempaan tuotantoon.

Seuraavan Tukahduttamishuoneet-nimisen näyttelyn valetekijäksi valikoitunut performanssitaiteilija Phineas Q. Eldridge sopii Harrietin pseudonyymiksi paremmin kuin Tish. Eldridge on tottunut esiintymään drag-hahmona ja osaa sen vuoksi hallita erilaisia rooleja, sekä leikitellä niiden kanssa. Myös Tukahduttamishuoneet saavat myönteisen ja kiinnostuneen vastaanoton. Tarinan merkittävimmäksi mysteeriksi muodostuu kuitenkin Naamiaisten kolmas osa Alapuolinen, jonka on tarkoitus olla Harrietin viimeinen testi. Harriet tutustuu Runeen, kompleksiseen taiteilijaan, joka on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt niittää mainetta taidemaailmassa. Rune lähtee mukaan Harrietin projektiin, mutta kaikki ei suju suunnitelmien mukaan. Näyttelyn julkistamisen jälkeen Rune ei suostukaan luopumaan tekijyydestään, vaan väittää Alapuolisen olevan hänen teoksensa. Totuus tekijyydestä jää ulkopuolisille epäselväksi, sillä Rune tekee itsemurhan. Osa näyttelyn nähneistä pitävät Alapuolista ehdottomasti Runen teoksena, osa Harrietin, osa päättelee, että näyttely on yhteistyön tulos.

Roolit ja naamiot ovat yksi kirjan teemoista. Rooleilla leikitellään kerronnan lisäksi myös juonellisesti. Kirja tuntuu sanovan: me emme tiedä kuka Harriet oli, tai kuka Rune oli, sillä heillä oli useita eri rooleja riippuen siitä mihin he olivat suhteessa. Harriet näyttäytyy monesta eri näkökulmasta ollessaan kuvataiteilija, leski, älykkö, äiti, ystävä sekä rakastaja. Kertojaäänien polyfonia liikuttaa lukijaa jatkuvasti ajasta ja paikasta toiseen luoden moniulotteisen verkoston, jossa muistia ja henkilöiden välisiä suhteita käytetään kokonaisuuden rakennusmassana. Aivan niin kuin Runee ja Harrietkin käyttävät menneisyyttään taideteoksissaan muovaten sitä yhä uudelleen ja uudelleen. Kertojaäänet pukevat niin Harrietin kuin Runeenkin jatkuvasti uusilla naamioilla, samalla lailla kuin he naamioivat itse itsensäkin. Säihkyvän maailman rakenne on haastava hahmottaa, niin kuin on ihmisen persoonakin. Pirstaleinen rakenne näyttäytyy tapana tutkia romaanin kysymyksiä: Keitä me olemme suhteessa muihin? Miksi yhdellä persoonalla on monta eri roolia? Miksi me kannamme naamioita?

Hustvedtin sekava roolileikkien vyyhti herättää runsaasti kysymyksiä myös siitä, voiko taideteos todella olla täysin irrallaan tekijästä. Naisviha rehottaa taidemaailmassa edelleen, mutta kysymys tekijyydestä on muistakin näkökulmista katsottuna ajankohtainen: pohdimme samaa kysymystä, kun puhumme menestyneiden miestaiteilijoiden yksityiselämässään harjoittamasta väkivallasta tai kulttuurisesta omimisesta.

Romaanin puolivälissä Harrietin poika Ethan mallintaa romaanin kysymystä teoreettisella kaavalla:

 

  1. Taiteilija A luo teoksen B. Idea, joka on ollut osa A:n ruumista, muuttuu esineeksi B. B ei ole identtinen A:n kanssa. B ei edes muistuta A:ta. Mikä on A:n ja B:n suhde?
  2. A ei ole yhtä kuin B, mutta B olisi mahdoton ilman A:ta, minkä takia B:n olemassaolo riippuu A:sta. Jos A katoaa, B ei välttämättä lakkaa olemasta. Esine B voi elää kauemmin kuin olento A.
  3. C on kolmas elementti. C on olento, joka tarkastelee kohdetta B. C ei ole vastuussa B:stä ja tietää, että A on B:n luoja. Kun C katsoo B:tä, hän ei näe A:ta. A ei ole läsnä ruumiillisesti, vaan ideana joka tulee osaksi olento C:tä. C voi puhua A:sta kuvatessaan B:tä. A:sta on tullut yksi merkeistä jotka määrittävät B:tä. A pysyy olento A:na, mutta A on myös jaettu sanallinen merkki, joka kuuluu sekä A:lle että C:lle. B ei voi käyttää symboleja.
  4. Mitä tapahtuu kun A tekee B:n mutta katoaa B:stä niin ruumiina kuin merkkinäkin? A:n sijasta B:hen liitetään D. C tarkkailee A:n luomaa B:tä, mutta idea D:stä on korvannut A:n. Onko B muuttunut? On. B on muuttunut, koska olento C:n ajatus sen tarkkaillessa B:tä on nyt D eikä A. D ei ole yhtä kuin A. Kaksi erillistä ruumista, kaksi erillistä symbolia. Jos D:n ja A:n ruumiit lakkaavat olemasta, B, joka ei pysty käyttämään merkkejä pysyy muuttumattomana. Joka tapauksessa B:n merkitys elää vain C:n, kolmannen elementin ruumiissa. Ilman C:tä B:llä ei ole merkitystä itsenään. C ymmärtää nyt B:n osana merkkiä D, joka on kaikki mitä olento D:stä jää jäljelle kun ruumis D:tä ei enää ole.
  5. D ei ole B:n synnyttäjä, mutta sillä ei enää ole merkitystä. A on kadonnut. A:n ruumis on poissa eikä A:ta enää lueta B:n merkkinä. Missä on idea joka A:n ruumiissa synnytti B:n? Onko se B:ssä? Huomaako C esine B:ssä sen mikä joskus oli A:ssa? Onko A:n ajatus löydettävissä B:stä siitä huolimatta, että C ei tiedä A:n olemassaolosta ja uskoo D:hen?

 

Tässä aluksi sekavalta vaikuttavassa, mutta loppujen lopuksi yksinkertaistetussa mallissa tiivistyy Hustvedtin kaikkia teoksia yhdistävä perustavanlaatuinen pohdinta ruumiillisuudesta sekä siitä, miten ihmisyys välittyy taiteen kautta. Säihkyvän maailman kylkiäisiksi kannattaa ehdottomasti lukea Hustvedtin esseekokoelma Elää, ajatella, katsoa (Otava 2012). Kun tutustuu kirjailijan ajatusmaailmaansa myös esseiden kautta, varsinkin Säihkyvä maailma, sekä Hustvedtin ehkä kuuluisin teos Kaikki mitä rakastin (Otava 2007) avautuvat uusilla tavoilla.

Siri Hustvedt
Siri Hustvedt. Kuva: Paula Kukkonen / Otava

Säihkyvässä maailmassa on paljon esseemäisiä elementtejä, ja fiktiivinen tarina on vahvasti sidoksissa todellisuuteen. Paitsi että henkilöhahmot ja tarina vyöryttävät päähän ajatuksia ruumiillisuudesta, naiseudesta, taiteesta ja olemisesta, viittaukset taidehistoriaan ja filosofiaan tekevät romaanista pienen aarrearkun. Lukeminen laajenee romaanin ulkopuolelle, kun tarina synnyttää tarpeen selvittää, kuka Harrietin idoli ja voimahahmo Margaret Cavendish oikein oli ja millaisia tekstejä hän kirjoitti. Lisäksi pitkin tarinaa luetellaan useita tosielämän taiteilijoita, jotka eivät sukupuolensa vuoksi saaneet ansaitsemaansa arvostusta. Alice Neel ja Louise Bourgeois tekivät mittavan elämäntyön taiteen parissa, mutta he eivät saaneet juuri lainkaan huomiota ennen kuin olivat ehtineet täyttää seitsemänkymmentä. Eva Hessen ja Lee Krasnerin töiden arvostus alkoi vasta heidän kuolemansa jälkeen. Yksi kiinnostavimpia kirjan esiin nostamia huomioita onkin se, että monet naiset nousivat taidemaailman huipulle vasta kun heidän kehonsa eivät enää edustaneet haluttavaa seksiobjektia. Toisin sanoen, saadakseen arvostusta naisen kannattaa olla hyvin iäkäs tai kuollut. Teki Harriet mitä tahansa, hän on nainen, aina vaan nainen, ja naisen keho on aina osa hänen taideteoksiaan.

 

”Minä olen mellakka! Ooppera. Uhka! Minä olen hullu Madge. Hullu hatuntekijä Harriet, hirveä anomalia joka elää Heartbreak Hotelissa lähellä Sunnyn baaria veden rajassa Brooklynissa ihmisten kanssa jotka ovat kuin suoraan sarjakuvista. Bruno sanoo, että jotkut naapuristossa kutsuvat minua noidaksi. Minä otan sen niskoilleni, taian lumon ja yön mahdin, minä olen uutta luova, lisääntymiskykyinen, kostea. Eikö heidän pelkonsa asu juuri siellä? Eivätkö naiset synnytä? — Minä haluan loistaa ja jyristä ja karjua.

Haluan piiloutua ja kyynelehtiä ja halata äitiä.

Niinhän me kaikki.”

 

Vaikka Säihkyvä maailma on ahdistava ja surullinen kirja, tunne siitä, että kirja on kirjoitettu ja että pitelen sitä käsissäni, on lohdullinen. Kirja tekee naisvihan todelliseksi ja näkyväksi, se tuo henkilökohtaisia ja silti niin abstrakteja ilmiöitä käsitteellisemmälle tasolle. Säihkyvä maailma sivistää ja aktivoi. Romaani auttaa hahmottamaan sitä, mitä tekijän ja toimijan näkökulmasta tarkoittaa olla nainen.

 

Veera Ojola

 

Tietoa Kirjasammon talvivinkit -sarjasta