Kirjasammon suunnitelmia ja sisältöjä 2018

Teema
2.1.2018

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Hyvää uutta vuotta 2018! Tässä katsaus Kirjasammon suunnitelmiin ja sisältöihin tälle vuodelle.

 

Artikkelit ja päivän täyt

Kirjasammon toimituksellisten sisältöjen linja on tänä vuonna "vähemmän on enemmän". Haluamme keskittyä jatkuvan ja tiheästi tuotetun sisällön sijaan mahdollisimman laadukkaaseen, kattavasti toteutettuun ja helposti hyödynnettävissä olevaan sisältöön. Kirjasammon päivän täkyjä aikuisten kirjallisuudesta ilmestyy vuonna 2018 kaksi viikossa, alkuviikosta suomeksi julkaistun kirjallisuuden täky ja loppuviikosta käännöstäky. Tietokirjavinkki julkaistaan Kirjasammmon tietokirjallisuuden sivulla kuukausittain.

Kirjasampo.fi/Sivupiiri kokoaa ja tuottaa tänäkin vuonna tuttuun tapaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden sisältöjä, vinkkihyllyjä ja uutisia ajankohtaisista teemoista ja tapahtumista. Sivupiirin päivän täyt uudistuvat tänä vuonna niin, että viikottain tulee kaksi uutta täkyä, pääsääntöisesti yksi lastenkirjasta ja yksi nuortenkirjasta.

Myös Boksampo on aktivoitumassa ruotsinkielisen sisällön osalta.

Kirjasammon toimittajien itse tekemiä pitkiä, syventäviä artikkelitekstejä vähennetään. Artikkeliosioissa julkaistaan jatkossakin uutuusvinkkaukset kevään ja syksyn kirjoista, tapahtumaraportteja suurimmista kirjallisuustapahtumista, yhteistyössä eri toimijoiden kanssa tehtyjä sisältöjä ja ulkopuolisten kirjoittajien tekstejä. Lisäksi alkuvuodesta tuotetaan laajoja vinkkikokonaisuuksia sisällissotateemasta, kun Suomen sisällissodasta on kulunut 100 vuotta. Yhteistyönä tehtävät sisällöt ja ulkopuolisten kirjoittajien artikkelien teemat selviävät myöhemmin tänä vuonna, kun suunnitelmat tarkentuvat.

 

Ajankohtaiset asiat ja kirjahyllyt

Toimitetussa sisällössä korostuu ajankohtaisuus, eli kirjallisuusuutisia julkaistaan palvelun Ajankohtaista-osiossa tuttuun tapaan. Myös kirjahyllyjä käytetään toimitetun sisällön luomisessa aktiivisesti, ja listoilla tartutaan ajankohtaisiin puheenaiheisiin. Kirjasammossa tehtävistä uudistuksista tiedotetaan Ajankohtaista-osiossa ja Kirjastot.fi:n ammattikalenterissa.

 

Kirjakalenteri

Ylen ohjelmia ja Kirjasammon sisältöjä yhdistelevä Kirjakalenteri on uudistumassa vuoden aikana, tästä tiedotetaan lisää myöhemmin.

 

Uutta sisältöä: podcast

Kirjasampo aloittaa tänä vuonna Kirjastokaistan kanssa kirjallisuusaiheisen podcastin tuotannon! Uusia jaksoja julkaistaan kuukausittain tammikuun puolivälistä alkaen. Podcastin myötä syntyy sisältöä, joka yhdistää kuunneltavaa keskustelua, artikkelitekstiä ja kirjavinkkilistaa. Aiheista ja vierailijoista tiedotetaan myöhemmin.

 

Taustatöitä

Toimittajat jatkavat erinäisiä täydennystöitä palvelun teos- ja kirjailijatietokannassa. Tarkoituksena on mm. linkittää verkossa olevaa kirjallisuuskritiikkiä teostietoihin ja täydentää vanhemman kirjallisuuden kuvailuja niin paljon kuin aikaa siihen riittää. Kirjasammon käyttöliittymän taustajärjestelmää uudistetaan ja uudenlaista ulkoasua suunnitellaan erityisesti etusivun osalta. Myös kirjailijasivua uudistetaan ja tuomme esille kirjailijatiedon uusia hakumahdollisuuksia. Nämä käyttöliittymän uudistustyöt jatkuvat todennäköisesti vuoden lopulle asti. Kirjasammon tietojen yhdistämistä muihin palveluihin selvitetään edelleen, ja tavoitteena on mm. saada palvelun kuvailutietoja Kirjastot.fi:n eKirjasto-palveluun.

 

Tuomas Aitonurmi / Kirjasampo