Kirjallisuus- ja kulttuuripalkintoja jaettu Turun Kirjamessuilla 2018

Ajankohtaista
9.10.2018

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Viime viikonlopun Turun Kirjamessuilla jaettiin jälleen useita kirjallisuus- ja kulttuuripalkintoja, joista on tässä kooste.

 

Runo-Kaarina 2018 Annariitta Linjaman runokokoelmalle Kädet, joiden kautta olen kulkenut

Valtakunnallisen Runo-Kaarinan voitti tamperelainen Annariitta Linjama. Palkintoraadin puheenjohtaja Kari Levola luonnehti Kädet, joiden kautta olen kulkenut -kokoelmaa: ”Annariitta Linjaman runous on hämmentävällä tavalla ehyttä ja haurasta yhtaikaa. Runo on prosessissa, kudosta, jossa tummienkin sävyjen kautta kuljetaan mahdollisia valoja kohti. Harvoin näkee esikoiskokoelmaa, josta Linjaman teoksen tavalla nousee tekijänsä omin ääni, runoilijan kypsä ja vaikuttava kosketus.” Runo-Kaarina on Kaarinan kaupungin vuodesta 1994 alkaen järjestämä esikoisrunoilijoille suunnattu kilpailu. Tänäkin vuonna kilpailuun saapui yli 200 käsikirjoitusta.

 

Suomen arvostelijain liiton Turun osaston Kritiikin punnukset Mikko Laaksoselle, Elli Vuoriselle ja Paavo Vuoristolle

Vuoden 2018 kritiikin punnukset jaettiin kolmelle tekijälle. Otteita perusteluista:
"Tietokirjailija, kriitikko ja Bryggman-säätiön asiamies Mikko Laaksonen on pitkän linjan kulttuurivaikuttaja ja yhteiskunnallinen keskustelija. Hän on kirjoittanut useita kirjoja niin raitiovaunuista kuin turkulaisesta rakennuskulttuurista. - - Suomen arvostelijain liiton Kritiikin juhlapunnus, joka jaetaan nyt 40. kerran, sopii tälle rohkealle ja tietävälle vanhan ja uuden turkulaisen kaupunkikulttuurin puolustajalle."
"Toinen Kritiikin juhlapunnus annetaan elokuvaohjaaja Elli Vuoriselle, joka tunnetaan runollisten laatuanimaatioiden tekijänä. - - Elli Vuorinen on animaatioillaan ja Pyjama Films -studiollaan luomassa uutta ja kansainvälistä taidekaupunki Turkua."

"Kolmas Kritiikin juhlapunnus menee Turun Yliopiston Varsinaissuomalaisen Osakunnan ohjelmapäällikkö Paavo Vuoristolle ja legendaariselle TVO:lle, joka on ollut jo kauan Turun vaihtoehtoisen elävän musiikin keskus, ja jossa monet kotimaiset ja ulkomaiset bändit ovat saaneet esiintyä. - - uomen arvostelijain liiton Turun osasto antaa juhlapunnuksensa Paavo Vuoristolle ja TVO:lle tunnustuksena siitä tinkimättömästä ja rohkeasta vapaaehtoistyöstä, joka on pitänyt Turkua vaihtoehtoisen musiikin ja kulttuurin keskuksena Aamuruskon perinteitä jatkaen.

 

Nihil Interit -runouspalkinnot Suvi Vallille ja Palladium Kirjat -kustantamolle

Runoyhdistys Nihil Interit ry:n runouspalkinnot jaettiin nyt kuudennen kerran. Voittajat saivat runoilija, kuvataiteilija Tiina Lehikoisen tekemät palkintoesineet ja kunniakirjat. Palkintoraadissa olivat kirjallisuuskriitikko Tarja Hallberg, runoilija Irina Javne (Nihil Interit), päätoimittaja Juha-Pekka Kilpiö (Tuli & Savu), runoilija Jukka Koskelainen ja kirjallisuudentutkija Erika Laamanen (raadin pj.).

Nihil Interitin runoteospalkinnon sai Suvi Valli runokokoelmastaan Spiraali (Otava 2017). Ote palkintoperusteluista: "Suvi Vallin kolmannessa runokokoelmassa Spiraali korostuu toisaalta liike, toisaalta kielen äärelle pysähtyminen. Valli antautuu kielen toimintatavoille tehden samaan aikaan leikkisiä huomioita ja oivaltavia rinnastuksia. Kokoelman ilmaisu on tarkkaa, merkityseroja kieputtavaa. Havainnot ja mielteet virtaavat ilmavasti osastojen läpi. - - Raadin mielestä polveilevaa säkeiden asemointia käytetään taitavasti rytmin hyväksi, mutta erityisesti esitystilanteessa teoksesta paljastuu vielä lisää äänteellisiä tehoja. Luutuneistakin fraaseista ja jopa yksittäisistä sanoista tulee esiin monia mieliä. Kieli näyttäytyy ihmistä suurempana systeeminä, joka käännähtää uuteen asentoon."

Nihil Interitin runoustekopalkinnon sai J. K. Ihalaisen perustama kustantamo Palladium Kirjat. "Raadin perusteluissa korostuu se, että matalalla profiililla toimiva kustantamo on edistänyt runouden julkaisemista aikana, jolloin se ei ole taloudellisesti kannattavaa, ja pitänyt yllä uhanalaista kirjapainotaitoa. - - Palladiumin kirjat painetaan usein Heidelbergin painokoneella, joka toimii Siuronkosken vesivoimalla. Tärkeilemättömät niteet eivät yritä vedota loisteliaalla pinnalla, ja juuri se tekee niistä poikkeuksellisen elegantteja. Painokoneellakin tehdyissä kirjoissa voi siis olla käsityön tuntu."

 

Kirja à la carte -palkinto Eppu Nuotion romaanille Anopinhammas

Kolmannen Kirja à la Carte -palkinnon saajaksi valittiin kirjailija Eppu Nuotio ja hänen tuorein kirjansa Anopinhammas. Kirja on toinen osa Nuotion viime vuonna Myrkkykeiso-kirjalla aloittamasta sarjasta, jossa päähenkilönä on liki kuusikymppinen leskirouva Ellen Lähde. "Kirja à la Carte -ansioita Anopinhampaalla on kosolti. Sen kokkauskuvauksilla edes jonkinmoiset perustaidot hallitseva saa aikaan ainakin lammaslihapullia, kalasoppaa, siskonmakkarasoppaa, karjalanpaistia ja perunamunakasta. Kaikki hyvin pieteetillä ja 'oikeaoppisesti' kirjoitettua perinteen kartoitusta. Marttailtaan Ellen valmistaa punajuuripiiraita, lanttukukkoa, vuohenjuusto-fenkolipiirasta, punakaalisalaattia ja unelmatorttua; raaka-ainelista on luonnollisesti pitkä ja tarkka. Kaiken kruunuksi Ellen ilmoittautuu Turun Kauppahallin suureksi ihailijaksi, mikä jo sinänsä olisi ruokakirjapalkinnon arvoinen manifestaatio." Kirja à la Carte -palkinto on Turun Kirja- ja Ruokamessujen yhteinen tunnustuspalkinto kirjalle, joka raadin mielestä parhaiten tuo esille ruokaa ja ruokakulttuuria ja käyttää niitä kerronnan olennaisena elementtinä. 

 

Myös Suomen nuorisokirjailijoiden Pääskynen-kunniakirja ja Lastenkirjainstituutin Onnimanni-palkinto jaettiin messuilla, näistä kerrotaan lisää Sivupiirin uutisessa.

 

Lisätietoa:
Kaarinan kaupunki: Runo-Kaarina-voittaja 2018 on julkistettu
Kritiikin Uutiset: Kritiikin punnukset 2018
Nihil Interit: Nihil Interit -runouspalkinnot Suvi Vallille ja Palladium Kirjat -kustantamolle
Turun Messukeskus: Marttaenergialla voittoon - Eppu Nuotion Anopinhampaalle Kirja à la carte -palkinto 2018

 

Tuomas Aitonurmi / Kirjasampo