Keskustelu

Osallistu kommentointiin teossivulla.

TuomasA

21.9.2020

Kirjailijan ei tarvitse elää tietynlaista ”kirjailijan elämää”, mutta jos sattuu elämään sellaisen elämän, jonka tapahtumista saa vangitsevan, hauskan ja liikuttavan kertomuksen, se on kirjoitettava. Tällainen elämä on ollut Trevor Noahilla, ja hänen kirjansa on kiinnostavimpia elämäkertoja aikoihin. Absurdit yksityiskohdat Etelä-Afrikan apartheidista tuntuvat ylittävän fiktionkin mielikuvituksen. Siihen kun lisätään Noahin kasvu kahden kulttuurin välissä, hänen hullunkurinen perheensä ja erityisesti äitinsä Patrician räväkkä persoona, on kaiken tämän seuraaminen valloittava kokemus. Kirjassa olisi niin paljon sitaattimateriaalia, että vähän jopa harmittaa kuunteleminen äänikirjana. Tärkeältä tuntuu mm. Noahin havainto siitä, miten kieli määrittelee lopulta enemmän kuin ihonväri, mihin joukkoon kuulut. Teoksen jälkipuolen nuoruusseikkailut erinäisissä myyntihommissa hoodeilla eivät pitäneet mielenkiintoa yllä ihan niin paljoa kuin alkupuolisko (tosin sielläkin on tärkeitä pointteja black lives matter -teemaan kytkeytyen), mutta lopussa palataan taas Noahin äidin elämään, joka muuttuu hänen kannaltaan liiankin jännittäväksi. Laiton lapsi on vuoden tärkeimpiä elämäkertakäännöksiä.

”Useimmat lapset ovat todiste vanhempiensa rakkaudesta, mutta minä olin todiste heidän rikollisuudestaan.”

”Lähes joka kerta, kun jokin elämässäni on mennyt pieleen, syynä on ollut käytetty auto.”