Keskustelu

Sivupiirin käyttäjän arvio

4.2.2015

Päähenkilö Carrie on koulukiusattu ja syrjitty, jolla on epätavallinen kyky, telekinesia, ja jota oma äiti patistaa absoluuttisten kristillisten näkemystensä takia tekemään epämukavia asioita kuten päivittäisiä rukoushetkiä ja omien vaatteidensa ompelemista. Tärkeitä sivuhenkilöitä on Carrien äidin Margaret Whiten lisäksi yksi kertojista, Sue-niminen tekopyhä ex-kiusaaja, yksi keskeinen tapahtumiin liittyvä ja hieman raa’an kohtalon kohtaava Tommy sekä Carrien kanssakoululaiset. Kirjan miljöö on Chamberlain-niminen kaupunki Yhdysvalloissa ja sen paikallinen lukio.

Kirjan kieli olisi varmasti kuulostanut paremmalta alkukielellään englanniksi, sillä suomennokset olivat osin heikkoja ja löytyipä sieltä kourallisen verran kirjoitusvirheitä, jotka saattavat johtua sen aikakauden eri kriteereistä käännöksiin. King oli keksinyt omalaatuisen tavan kuvata henkilöiden ajatuksia, jotka nekin sekoittivat ymmärtämistä. Muuten tarinan juoni oli mukaansatempaava ja kiinnostava, mutta valitettavan pääteltävissä. Ei ollut vaikea ennakoida mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi, paitsi yksityis- ja käännekohtia.

Carrien kyvyn kuvailu on tehty kiinnostavaksi, koska ainakin minut tavoitti tunne, että asiasta on tehty syvempää tutkimusta. Telekinesia ei ole keksitty, vaan ihan oikea tutkijoita mietityttänyt kyky joka nykyään tunnetaan nimellä psykokinesia.

Teoksen teema on koulukiusaaminen, syrjintä ja kosto. Teoksen sanoma voisi olla tyyliä koulukiusaamista vastaan ja laittaa lukija pohtimaan, millainen syrjityn yksilön maailma on ja miten kurjaa on olla koulukiusattu. Harvalla oikeassa elämässä koulukiusatuksi joutuneella ihmisellä on erikoisvoimia, mutta esimerkiksi yksinäinen ja väärälle tielle joutunut teini voi tulla kouluampujaksi, jos asiat menevät huonoimpaan mahdolliseen suuntaan.

Carrie on hyvin tyypillinen kauhukertomus, ja vaikka se onkin Stephen Kingin ensimmäisiä teoksia, niin silti hän on osannut luoda kauhua melko realistisesti. Vaikka King itsekin on kommentoinut ensimmäistään aika raakileeksi, se osaa silti yllättävästi kauhistuttaa.

Lukukokemuksena Carrie oli suoraan sanoen ahdistava ja järkyttävä, mutta koskettava. Kohtaus, jossa Carrien raivo kohtaa äitinsä, on hyvin surullinen ja lopussakin Carrie vielä pyytelee anteeksi. Yllättävintä oli se, mitä lopulta tapahtui tanssiaisiltana Carrien deitille Tommylle ja itse asiassa koko kaupungille. Kaikkien melko tylsien mutta olennaisten raporttien välissä tapahtuva toiminta oli se, mikä sai jatkamaan lukemista. Erittäin jännittävää oli etukäteen raporteista saatu tieto, milloin järkyttävä tapahtuma tulee tapahtumaan - jota tarinan hahmot eivät tietenkään tienneet tapahtuvan - ja aina kappaleen lopussa kerrottiin kuinka paljon aikaa huippukohtaan oli jäljellä. Sai lukijan pureskelemaan kynsiään, kun kirjoitettiin että jotain tapahtui kello yhdeksältä tanssiaisiltana, ja huippukohta oli tapahtuva kello yhdentoista aikaan.

Surullisinta ja ahdistavinta oli lukea tapahtuman seuraukset, jotka tietenkään eivät olleet ruusuiset vaan verenpunaiset. Carrien elämäkin oli kyllä yhtä matalalentoa, mutta niinhän taitaa joku sanontakin mennä, että hiljaisimmat ovat juuri ne joita kannattaa varoa. Hiljaisen kohdalla Carrien paikalla kannattaa kuitenkin käyttää mieluummin sanaa hyljeksitty.

King osaa päättää teoksensa loistavasti, tulevaisuuden kauhistuttavia näkymiä maalaillen, kun päättää kirjansa kirjeeseen, jossa toinen henkilö Yhdysvaltojen toiselta puolelta kertoo samankaltaisista kyvyistä omaavasta pienokaisestaan. Tähän tiivistyy kirjan varpailla pitävä tunnelma, ja lukemisen jälkeen teki itseni mieli mennä peiton alle ja alkaa itkeä ihmiskunnan kauhistuttavuuksien takia.

Näin lopuksi kirjassa oli vielä mielestäni hyvä kohta, joka kuvaa hyvin miten tapahtuma kosketti sen pienen epäonnisen kaupungin asukkaita:

"Nurmikkoon maalattu teksti tontilla, jolla Whiten talo sijaitsi: "CARRIE WHITE MAKSAA RANGAISTUKSEN SYNNEISTÄÄN JEESUS EI HEITÄ""

Kirjassa on parasta Stephen Kingin tapa kertoa kauhutarina!