Keskustelu

Osallistu kommentointiin teossivulla.

Sivupiirin käyttäjän arvio

7.1.2015

Kirja kertoo 1940-luvulla elävästä pojasta, Brunosta, jonka isä työskentelee Hitlerille. Isä saa ylennyksen, ja koko perhe joutuu muuttamaan keskitysleirien ympäröimään taloon. Bruno tapaa aidan toisella puolella asuvan ikäisensä pojan, Shmuelin, ja lähtee hänen kanssaan etsimään Shmuelin omituisesti kadonnutta isää.

Kirja on kirjoitettu 9-vuotiaan näkökulmasta ja vaikka kirja kertoo vakavasta asiasta, siihen on silti onnistuttu lisäämään huumoriakin. Ennen lukemista olisi hyvä tietää vähän Saksan historiasta, tai on muuten yhtä tietämätön kuin Bruno, eikä välttämättä ymmärrä näitä pieniä humoristisia lausahduksia (: (saara / Sivupiiri)