Keskustelu

Osallistu kommentointiin teossivulla.

Sivupiirin käyttäjän arvio

14.1.2015

15-vuotias Christopher sairastaa Aspergerin syndroomaa, eli hän ei ole kovinkaan sosiaalinen ja ihmisten ymmärtäminen on vaikeaa. Mutta tyhmä hän ei todellakaan ole. Christopher on kiinostunut matematiikasta ja fysiikasta, ja aikoo tehdä matematiikan ylioppilaskokeen ja saada siitä A:n eli parhaan mahdollisen.

Eräänä iltana Christopher huomaa naapurin koiran, Wellingtonin, makaavan pihallaan kuolleena ja päättää selvittää Sherlock Holmesin tapaan murhaajan. Ikävä kyllä Christopheria syytetään murhasta, ja joutuu vankilaan, josta kuitenkin pääsee pian.

Tästä alkaa Christopherin pyrkimys saada Wellingtonin murhaaja selville.

Kirja oli omalla tavallaan erilainen, Joitakin kohtia oli selitetty pienin kuvin. Jos en nyt osannut ilmaista, kirja on kirjoitettu Christopherin näkökulmasta ja siitä löytyy paljon mielenkiintoisia huomioita. Suosittelen. (Brunojr / Sivupiiri)