Keskustelu

Sivupiirin käyttäjän arvio

2.2.2015

(Huom. trilogian kolmas ja viimeinen osa!)

Jarren pääsee pakoon Sur-Neetin vankilasta. Onhan hän tosin kuulu Vernan velho ja varas, joten pako vankilasta ei pitäisi olla suuri haaste. Hän tutustuu Bargasiin, entiseen vanginvartijaan, jonka avulla pääsee tajaa-ajaajiensa kannoilta. Tosin, yhtä Jarrenia seuraavaa henkilöä ei Bargaskaan saa karkoitettua.

Etsijä harhailee äänettömänä ja yksinäisenä autiomaassa, kunnes löytää Jarrenin, tuon miehen, joka vaikuttaa niin tutulta. Jostain kummasta se tietää, että varkaan tarvitsee sanoa vain jokin tietty sana, niin tuuli tietää tarkoituksensa, miksi on täällä, kuka on ja mistä on tullut.

Kun Killan suurmestari pyytää Jarrenia viemään yhden killan tärkeimmistä tavaroista Sabahanin kuuluun kirjastoon, ei nuorukainen tahtoisi uskoa mitä häneltä pyydetään. Jarren on itse päättänyt, ettei koskaan enään jalallaan astu Sabahaniin johtuen siellä tapahtuneesta petoksesta. Nyt hän joutuu kuitenkin kääntämään kaikki ajatuksensa ja päätöksensä ylösalaisin sekä kyseenalaistamaan yksinkertaisimmatkin asiat.

Kaikki trilogian kirjat olivat osittain kauniita, osittain kummallisia. Niitä kammoksui, toisaalta halusi lukea lisää. Ne koukuttivat lukijansa, kuin tuulet, jotka kutsuivat petollisesti ihmisiä...

Eniten pidin kolmannesta ja toisesta kirjasta. Tämä kolmas kirja oli kaunis herkkyytensä ja kaipuunsa takia. Miten voikaan tulla niin haikea olo?

Toisaalta kirja oli kummallinen eikä siitä voi sanoa mikä kirjassa oli se, mistä jäi koukkuun. En itse henkilökohtaisesti pitänyt pahoja, muita piinaavia tuulia mitenkään kiehtovina, mutta en tiedä miten selittäisin. En pitänyt niistä tässä tarinassa, vaikka toisaalta ilman niitä tarina ei olisi toiminut mitenkään... Se ei olisi ollut sama tarina...

Kirjan takakannen sanoja lainaten: Se on väkevä tarina rakkaudesta: sen jatkuvuudesta, pysyvyydestä ja katoavuudesta. (no one / Sivupiiri)