Keskustelu

TuomasA

21.1.2021

Kirja nimeltään Jussi Seppänen on tekijältään kuulostava autofiktioromaani (voinen sanoa näin, koska olen hänen kanssaan monesti jutellut), ja tämä tarkoittaa hyvää monilla tavoin. Kirjoittamisen ja esikoiskirjailijuuden kuvauksena teos on hillitön tuoreella tavalla. Alaa valotetaan myös kirjailijan ympäriltä; sivulla 53 olen päättänyt nykypäivän kirjakaupan olevan sellainen toimija, etten tiedä itkeäkö vai nauraa - kirjaa lukiessani lähinnä kyllä nauroin. Lisäksi on toki vakavoittavia asioita, kuten sairaus ja sen pelko, joka saa takertumaan elämään yhä kasvavalla tanssimisen halulla. Romaani sisältää arkikuvauksen ohessa villejä uneksimisjaksoja, jotka aikahyppysekseineen rikastavat kerrontaa. Teos on kevyt tavalla, joka on kuitenkin vahvan kirjallisella otteella toteutettu. Tällaisen mukavuuden poetiikan kohtaaminen tuntui minulle todella tarpeelliselta juuri nyt. Ja Turku-kuvaukset tietysti, ah.

”Kirjoittajan muistaessa väärin sitä luullaan mielikuvitukseksi. Tähän harhaan perustuu koko kirjallinen tuotantoni. Muistan asiat yksityiskohtaisesti, selkeästi ja täysin virheellisesti. Voin siis kirjoittaa aina totuudenmukaisesti ilman että kukaan muu alun perin paikalla ollut tunnistaa tilannetta.” (s. 23)

”Olen huono mekaanisissa asioissa, joten aina hieman jännittää, kun joku pyytää minua tekemään käsilläni jotain yksinkertaista ja helppoa.” (s. 127)

”Elämä on ilmainen lounas.” (s. 174)