Keskustelu
Osallistu kommentointiin teossivulla.
TuomasA
21.9.2020
Novellikokoelma, joka sidotaan ajoittain limittyvällä henkilögallerialla ”episodiromaaniksi”. Näin ainakin jätetään auki mahdollisuus Finlandia-mittelöihin. Kotimaisen kirja-alan vaikeileva kiemurtelu novellin ympärillä on hieman huvittavaa. Kirjallisena teoksena Jan Forsströmin toisinkoinen on joka tapauksessa mainio. Vahvasti elävä ja hengittävä dialogi kantaa kertomuksia kuten esikoiskirjassakin. Kuvaamiensa kulttuurityöläisten kielenkäyttöön teksti sukeltaa täysin, varsinkin illanviettokeskustelut tuntuvat tunnistettavilta. Koen niin vahvaa myötähäpeää kirjan henkilöiden parissa, ettei se voi olla muuta kuin kuvauksen taitavuuden merkki. Välillä on siinä rajalla, menevätkö kerronnan sivuhenkilöt karikatyyreiksi. Kaupunkilaisen y-sukupolven lisäksi heidän vanhempansa piirtyvät kirjassa esiin. Ketkä ovat lopulta aikuisia? Onko tärkeintä vastuun kantaminen vai sydämensä seuraaminen?
”Erkko häipyi Viivin vanhempien kakkosasunnolle Benalmadenaan, kirjoitti teoriassa sukupolviromaaniaan, mutta käytännössä lämmitti pakastepizzoja ja katseli netistä standuppia.”
”Äiti tuli joka ilta kotiin yhden aikaan, jolloin kulmabaari meni kiinni. Mila ehdotti että he menisivät lauantaina Chico’siin syömään, mutta äidillä oli taas menoa, sattui olemaan Pajun syntymäpäivä. Sunnuntain äiti makasi sohvalla hämärässä ja oli kiitollinen kun Mila haki kioskilta panttereita ja Spriteä.”
”Ruohonjuureen ei ollut varaa, joten Venla alkoi käydä Hämeentien Afrikka-kaupoissa.”