Keskustelu

Kyyti vinkkaa

5.11.2019

Päähenkilö Natalia hakeutuu terapiaan käsitelläkseen seksuaalisia pakkomielteitään. Vahvatahtoinen nainen käy ongelmiaan läpi terapeuttinsa kehittämän kokeellisen kerrostushoidon avulla. Hoidossa Natalia avaa elämäänsä kirjoittamalla terapeutilleen tekstejä, joiden kautta lukija pääsee kirjoitus kirjoitukselta syvemmälle Natalian ajatuksiin ja kokemuksiin seksuaalisuudesta.

Lindstedt on todennut kirjoittaneensa kirjan hänen mittapuullaan nopeasti - noin neljässä vuodessa. Käytetty aika näkyy Finlandia-voiton tuoneen Oneironin tavoin kauniin hiotussa ilmaisussa ja selkeässä rakenteessa. Kaikki turha on karsittu pois. Ystäväni Natalia tarjoaa haastetta ajattelulle ja palkitsee tarkan lukijan. Sujuvaa kirjaa voi kuitenkin lukea myös nopeampaankin tahtiin.

Ystäväni Natalia on kaunista ja ajatuksia herättävää sanataidetta.

TuomasA

20.3.2019

Laura Lindstedtin romaani Ystäväni Natalia on pyörteenä syvemmälle etenevä, kerroksia halun ympäriltä kuoriva kertomus. Ytimenä on terapia, asiakassuhde, jollaista minäkertoja-terapeutti on pitkään odottanut. Hän pääsee soveltamaan "kerrostamiseen" perustuvaa menetelmäänsä Nataliaan (nimi muutettu). Omahyväisen oloinen terapeutti on epäluotettavahko kertoja, ja vaikka hän vaikuttaa säätelevän istuntoja, Natalian rooli muuttuu koko ajan aktiivisemmaksi. Rajat alkavat ylittyä.

Terapeutti keksii Natalialle kirjoitusharjoituksia, jotka tuottavat parhaimmillaan hillittömiä tuloksia. Tämä luo kirjaan paljon pidäkkeetöntä huumoria ja toisaalta terapiakirjoittamista kommentoivan tason. Erityisen voimallisessa (ja hauskassa) Natalian harjoitteena syntyneessä tekstissä on havaittavissa vitun haltuunotto sanana, joka kuvaa vaginaa kuten alkumerkityksessään. Tarkalleen ottaen synnyttäneen naisen. "Että vittu on läpikulkupaikka, kun taas vulvassa oleillaan." (s. 206) Sukuelimiä ei säästellä muutenkaan, esim. sivulla 45 tulee vastaan piirros "laadultaan muhkeasta", erektiossa olevasta peniksestä. Kohdataan myös pelokas penis, diagonaalikives ja perusteellinen vulvan kuvaus. Kaikella tällä on paikkansa romaanin kehyksessä. Kirjan lopun lähdeluettelo sisältää tietokirjoja, romaaneja, sarjakuvaa, runoutta. Maininnan ovat saaneet mm. Lindstedtin tutkiman Nathalie Sarrauten teokset Lapsuus (jonka itsekin olen lukenut) ja Ystäväni Martereau. Natalia-nimi kirjassa ei siis ole sattumaa. Eri taiteenlajien merkitys on teoksen kokonaisuudessa tärkeä.

Asiallisen kielen yhdistäminen härskeinä pidettyihin asioihin tuottaa hauskoja hetkiä. Terapeutin puhetavan äärimmäinen korrektius naurattaa ajoittain tavalla, joka tuo mieleen Ishiguron Pitkän päivän illan Stevensin. Halun kielellistäminen on kiinnostava teema, johon tuo lisää myös se, että olen parhaillaan lukemassa Carolin Emcken elämäkerrallista teosta Halu. Nämä teokset verkottuvat mielessäni, mikä täydentää kumpaakin lukukokemusta.

Seksuaalisten toiveiden ja toimintojen purkaminen täsmällisiksi kuvauksiksi ja filosofiseksi ihmettelyksi tuo jälleen esiin sen, että kyllä, ihmisen seksuaalisuus ja siihen liittyvät asiat ovat usein järjettömiä. Ja niin sen kuuluu olla. On hyvä että elämässä on edes jokin osa-alue, jota ei voi tyhjentää selityksillä. Jokin, joka ei paljasta lopullista ydintään ehkä koskaan, ei vaikka kuinka kaivaisi kerros kerrokselta. Ystäväni Nataliakaan ei paljasta kaikkia kerroksiaan. Loppua lähestyessä tuli harvinainen tunne, että en haluaisi kirjan päättyvän vielä. Viihdyin terapeutin ja Natalian istuntojen sivustakatselijana, sillä koskaan ei osannut arvata, mitä seuraavaksi tapahtuu. Lopussa teki mieli palata alkuun: mistä oikein lähdettiin? Lieka ulottuu pitkälle.

"Ei meidän seksimme ollut ainutlaatuista, kaukana siitä, mutta opettavaista se oli. Urologini auttoi minua myös näkemään oman sukuelimeni uudella tavalla. Aloin ensimmäisen kerran ymmärtää vitun voimaa. Se alkoi melkein pelottaa minua. Kuinka typerästi tuosta elimestä on runoiltu, kuinka väärässä kaunosielut ovat!" (s. 125)