Keskustelu

TuomasA

2.5.2019

Hassan Blasimin ensimmäinen romaani on kirjallinen mosaiikki, kertomusrykelmä. Allah99 (suom. Sampsa Peltonen) ei muodosta suurta yhtenäistä tarinaa, eikä sen tarvitse. Romaani perustelee itsensä moninaisten tekstien kokonaisuutena, joka kasvaa tarinallisuuden tavoittelun yli. Blasimin tarkkuus ja kielentaju kirjoittajana ovat maailmankirjallisuuden tekijän tasoa. Hän on yksinkertaisesti todella hyvä kirjailija. Iskevä, sisällöltään painava, energinen, painostava, raju. Allah99 näyttää Blasimin eri tekstityyppien hallinnan: sähköposteja, päiväkirjaa, haastatteluja kysymyksineen ja vastauksineen. On jutuniskentää, haaveilua, kuvitelmia. Sähköpostikeskustelujen tyyli on ajoittain esseististä. Muiden teksteihin ja taideteoksiin viitataan usein, erityisen tärkeäksi hahmoksi nousee romanialainen filosofi ja esseisti Emil Cioran.

Blasim ei kieputtele ja kierrä, vaan pysyy sisällön ytimessä. Tekstissä tapahtuu koko ajan. Kutsuisin tyyliä hyperrealismiksi, se on kiinni maailmassa tiukalla liimapinnalla. Teksti on realismissaan rosoista, kuin karheaksi raavittua ihoa. Henkilöiden mieliä pyörittävät seksi, alkoholi ja kuolema. Blasim kirjoittaa jälleen paljon Irakin tapahtumista, mutta myös Suomesta. Toiset jäävät irrallisiksi, toiset sopeutuvat uuteen ympäristöön ja kokevat tulleensa kotiin – maahanmuuttajien tarinat eivät ole samanlaisia. Jotkin kuviot toistuvat ja niitä katsotaan kriittisesti, kuten sitä, miten äidit irakilaisissa perheissä ovat usein lukutaidottomia. Uskontoa kirjan puhujat eivät yleensä kumarra. Kirjallisuuskeskusteluissa huomioni kiinnittyi väkisin siihen, miten kirjailijoiden nimien pudottelu sisältää taas miesklassikoiden litanioita. Musiikissa huomioidaan sentään esimerkiksi Björk.

Aina ei ole selkeää, kuka puhuu ja kuka puhuttelee. Välillä tuntuu että kertoja haastattelee itseään, tai pikemminkin kommentoi asioita kaikkitietävästä roolista. Haastateltavat jäävät useimmiten nimettömiksi, he ovat kuoro, jonka jäsenten äänillä on merkitystä, mutta se mikä yleisölle välittyy päällimmäisenä on kokonaisuus. Allah99 on kotimaisen nykykirjallisuuden kärkeä. Sampsa Peltosen käännös arabiasta on erinomaista, terävää suomen kieltä. Blasim ansaitsisi päästä ehdolle Suomen merkittävimpien kirjallisuuspalkintojen saajaksi. Jos säännöt eivät sitä vielä salli, minusta niiden tulisi nykymaailmassa alkaa sallia.

"Adil ei lämmennyt ajatukselle vaan meuhkasi että muslimit on Euroopan uudet juutalaiset ja että eurooppalaiset tarvitsee muualta tulleita sorrettavakseen että voisivat tuntea olevansa parempia. Meidän pitää valmistautua puolustamaan itseämme. Aina joskus olen Adilin kanssa samaa mieltä, mutta nyt muistutin, että suomalaisissa ja eurooppalaisissahan on paljon ihan mahtavia tyyppejä, mukavia ja huomioonottavia ja rehellisiä. Ei saa yleistää." (s. 123)