Keskustelu

Osallistu kommentointiin teossivulla.

Kyyti vinkkaa

15.7.2020

Romaanin päähenkilö Richard on hiljattain eläkkeelle jäänyt klassisten kielten professori, jonka vaimo on kuollut ja rakastajatar jättänyt. Richard kiinnostuu Berliinin Alexanderplatzille majoittuneista mustista nälkälakkoilevista turvapaikanhakijoista, jotka kieltäytyvät syömisen ja juomisen lisäksi myös kertomasta nimeään. Hän lähtee jututtamaan afrikkalaisia ja ystävystyy heidän kanssaan.

Teos pohtii paljon pakolaisuutta, kieltä ja maahanmuuttajapolitiikan raadollisuutta.

TuomasA

10.3.2020

Kun kirjalla on Suuri Aihe, on myös huomattava vaara sille, että menee Suuresti Metsään. Vielä kun kirjalla on paksuutta, vaarana on, että Aihetta käsitellään jaaritellen ja selitellen. Jenny Erpenpeckin romaani Mennä, meni, mennyt olisi voinut huolimattomissa käsissä kompastua rähmälleen. Saksalaiskirjailija kuitenkin kiertää kampittavat esteet, ja rauhallisen vähäeleinen proosa kierittää vaikean tematiikan untuvapeiton sisään. Erpenbeck on kirjoittanut suuresta pakolaisaallosta Euroopassa tuoreeltaan: kirja on ilmestynyt saksaksi 2015, eli se on ollut tekeillä todennäköisesti jo pitkään ennen tilanteen eskaloitumista ja muuttunut sitten odotettua ajankohtaisemmaksi.

Alkuasetelmassa professori Richard on jäänyt juuri eläkkeelle. Berliinissä kärjistyy pakolaisten ja viranomaisten välinen tilanne, ja Richard kiinnostuu: keitä nämä miehet ovat, mitä he haluavat? Ujuttautuessaan haastattelemaan miehiä ja kuuntelemaan heidän elämäntarinoitaan, Richard pohtii myös omaa menneisyyttään, kuten elämää Itä-Saksassa, edesmennyttä vaimoaan, päättynyttä suhdetta rakastajattaren kanssa, ystäväpiiriään. Tapahtumat etenevät verkkaisesti. Romaanin edetessä alkaa kiinnostaa kovasti, mihin tässä oikein päädytään. Pakolaiset saavat tarkat kotimaat ja nimet. Selviää, että he haluaisivat tehdä töitä, mutta heidän ei anneta. Lain kiemurat ovat armottomat. Richard kohtaa omat ennakkoluulonsa, yhteiskuntansa julmat puolet, ja vähitellen tulee esiin ettei hänkään ole käyttäytynyt aina hyvän ihmisen tavoin. Onko kyse sovitusten etsimisestä? Päädytäänkö lopulta mihinkään? Vaikea sanoa. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli, että kirjassa tulee esiin 200 vuoden takainen kuolemansa jälkeen nyljetyn mustan miehen, Solimanin, tapaus, josta myös Olga Tokarczuk kirjoitti romaanissaan Vaeltajat.

Tuttuun tapaan olisin tiivistänyt kirjaa: uskon että reilun 400 sivun kokonaisuuden tärkeimmät asiat olisi ilmaistu noin neljänneksen lyhyemmässä muodossa, kun olisi poistanut vähemmän olennaisilta tuntuneita mietintöjä ja tarinalinjoja. Romaani tarjosi monia pohdittavaksi jääneitä lauseita ja toteamuksia, sen tunnelma oli haastavasta tematiikasta huolimatta rauhoittava. Mennä, meni, mennyt sopii myös upottavien lukuromaanien ystäville.

"Johtaako rauha, jota ihmiset ovat kautta aikojen kaivanneet, mutta joka on toteutunut vain harvassa maailman kolkassa, johtaako se nyt vain siihen, ettei rauhaa haluta jakaa niiden kanssa, jotka sitä etsivät, vaan omaa rauhaa puolustetaan niin aggressiivisesti, että touhu alkaa muistuttaa sotaa?" (s. 355)