Lastenkirjallisuus

Lastenkirjat ovat yleensä suhteellisen lyhyitä ja niiden sanasto ja lauserakenne on yksinkertaisempi kuin aikuisille tarkoitetussa kirjallisuudessa. Niissä käsitellään lapsille tuttua kokemusmaailmaa ja viljellään runsaasti fantasiaa. Kuvituksella on merkittävä tehtävä. Lastenkirjallisuuden alalajeja ovat sadut ja muut fantasiakertomukset, satunäytelmät, kuvakirjat, lastenrunot ja lorut. Lastenkirjallisuuteen sisältyy myös lasten tietokirjallisuus.

Ensimmäiset suomalaiset lastenkirjat olivat puhtaasti opettavaisia ja opastivat uskonnolliseen elämänkatsomukseen, kuten piispa Jacob Tengströmin Läse-Öfning för Mina Barn (1795) jaTidsfördrift för Mina Barn (1799, Ajanviete Lapsille). Lastenkirjallisuuden uusi vaihe koitti 1850-luvun puolivälissä, jolloin ilmestyi ensi kerran suomeksi Zacharias Topeliuksen, H. C. Andersenin ja Grimmin veljesten satuja. 1880-luvulta alkaen lastenkirjailijoiden määrä kasvoi huomattavasti. Lajin uranuurtajia olivat esim. Julius Krohn, Alli Nissinen, Arvid Lydecken, Anni Swan ja Raul Roine. Myös kuvataiteilijana ja kuvittajana tunnettu Tove Jansson (1914–2001) Muumi-kirjoineen lienee nykyään tunnetuin kirjailijamme maailmalla, ja Iastenkirjallisuus on vähin erin saavuttamassa ansaitsemansa paikan kirjallisuusinstituutiossa ja kirjallisuuden kaanonissa. Muita tunnettuja lastenkirjailijoita ovat mm. Kirsi Kunnas, Asko Martinheimo, Kari Hotakainen, Tuula Kallioniemi sekä Sinikka ja Tiina Nopola.

Lähde:
Tieteen termipankki 11.12.2015: Kirjallisuudentutkimus: lastenkirjallisuus.
(Tarkka osoite: http://www.tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:lastenkirjallisuus.)

Saduissa kerrotaan maagisista ilmiöistä, taioista ja sankarien yliluonnollisista seikkailuista, usein myös epäonnisista tapahtumista, joista selvitään onnellisesti. Maailmankirjallisuuden tunnetuin satukokoelma lienee 700-luvulta 1500-luvulle asti täydentynyt arabiankielinen Alf laila wa-laila (Tuhat ja yksi yötä).

Huomattavia sadunkerääjiä olivat mm. Jakob ja Wilhelm Grimm. Suomalaisten kansansatujen kerääjänä merkittävän päivätyön teki Eino Salmelainen, joka toimitti yli 600-sivuisen teoksenSuomen kansan satuja ja tarinoita (1852-66, laaj. l. 1955). Tunnettuja satukirjailijoita ovat mm. Charles Perrault ja H. C. Andersen, Suomessa Zacharias Topelius, Anni Swan ja Tove Jansson.

Lähde:
Tieteen termipankki 11.12.2015: Kirjallisuudentutkimus: satu.
(Tarkka osoite: http://www.tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:satu.)

Loruille on ominaista nopea, helposti tarttuva rytmi, usein myös alkusoinnun hyödyntäminen. Iso osa loruista on suullista kansanperinnettä. Monet lorut liittyvät lasten leikkeihin tai peleihin, kuten englantilainen hokema "one, two/ buckle my shoe/ three, four,/ shut the door " tai kotoisempi "ulle dulle doff/kinkke laade koff ", jonka taustalla häämöttävät latinan lukusanat "unus duo tres quattuor quinque". Itäsuomalaisen kielipiirin laajimmalle levinneitä loruja on kysymys- ja vastausketju, jonka yksi muunnelma alkaa:

    Ken söi kesävoin?
    Hiiri söi kesävoin.
    Missä hiiri? Aitan alla.
    Missä aitta? Veteh vieri.

Loruja on hyödynnetty varsinkin lastenkirjallisuudessa. Lastenkirjallisuuden varhaisteoksia edustavat Edward Learin lorukirjat Book of Nonsense (1846) ja Nonsense Songs and Stories (1870), joiden pikkurunoja luonnehtii mielikuvituksellisuus ja irrationaaliset juonikuviot. Loruja on käytetty elementtinä myös muussa kirjallisuudessa: esimerkiksi englantilaisen Agatha Christien (1890- 1976) dekkarissa Ten little Niggers (1939, Kymmenen pientä neekeripoikaa) tapahtumat seuraavat romaanin alussa esitetyn lastenlorun järjestystä.

Kotimaisen kansanperinteen tunnettuja lastenloruja ovat mm. "Oli ennen Onnimanni", "Körö körö kirkkoon" ja "Entten tentten teelika mentten". Tunnetuin lasten runokirjamme, Kirsi KunnaksenTiitiäisen satupuu (1956) on nimenomaan lorukirja. Kunnaksen lisäksi tunnettuja suomalaisia lastenlorujen tekijöitä ovat Marjatta Kurenniemi, Kaarina Helakisa ja Eppu Nuotio.

Lähde:
Tieteen termipankki 11.12.2015: Kirjallisuudentutkimus:loru.
(Tarkka osoite: http://www.tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:loru.)

Nykyaikaisen kuvakirjan edeltäjiä ovat tšekkiläisen kasvatustieteilijän Johann Amos Comeniuksen oppikirja Orbis pictus (1658, Suuri opetusoppi) ja Johann Basedowin siitä tekemä mukaelma Elementarwerk (1771–1774), jonka on kuvittanut Daniel Chodowiecki. Romantiikan aikakaudella kuvakirjan suosio kasvoi voimakkaasti. Ensimmäisiä maailmankuuluja kuvakirjoja ovat saksalaisten Heinrich Hoffmannin Struwwelpeter(1847, Jörö-Jukka) ja Wilhelm Buschin Max und Moritz (1865, Maks ja Morits). Sittemmin kuvakirjan tekijöinä mainetta ovat saavuttaneet esim. yhdysvaltalainen Walt Disney, ruotsalainen Elsa Beskow sekä suomalaiset Venny Soldan-Brofeldt ja Tove Jansson.

Lähde:
Tieteen termipankki 11.12.2015: Kirjallisuudentutkimus:kuvakirja.
(Tarkka osoite: http://www.tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:kuvakirja.)