Ajankohtaista

Toimitukselta: Ajankohtaista | Kirjailija | Teema | Teos | Täky

4.11.2014
Kustannusosakeyhtiö Tammen perustaman Jarl Helleman -palkinnon ehdokkaat on julkistettu. Palkinto kunnioittaa Keltaisen kirjaston perustajaa Jarl Hellemannia ja Keltaisen kirjaston 60-vuotisjuhlavuotta. Tarkoituksena on myös tuoda esiin kirjallisesti korkeatasoisten alkuteosten laadukkaan käännöstyön merkitystä sekä nostaa käännöskirjallisuuden tunnettuutta. Ehdokkaat ovat: F. M. Dostojevski:...
31.10.2014
Tämän runon haluaisin kuulla Yle Radio 1 lauantaina 8.11.2014 klo 19.03   Myytti ja uni   Syksyn runolähetyksessä sukelletaan myyttien ja unien syövereihin. Matkatoverina runoilija Pauliina Haasjoki, vastikään Einari Vuorela -runopalkinnon saanut runoilija. Myyttien ja unien maailmassa runoja tulkitsevat näyttelijät Mirjami Heikkinen ja Ilkka Heiskanen. Toiverunoja unen ja muistumien...
30.10.2014
Kirjailija Kjell Westö on voittanut Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon romaanillaan Kangastus 38 (Otava 2013, suom. Liisa Ryömä). Suomenruotsalaisen kirjailijan teos ilmestyi alun perin ruotsiksi nimellä Hägring 38 (Schildts & Söderströms 2013). Kirja sijoittuu 1930-luvun lopun Suomeen, aikaan juuri ennen sotaa. Westö on aiemmin palkittu mm. Finlandialla vuonna 2006 teoksesta Missä...
27.10.2014
Viime viikonlopun Helsingin Kirjamessuilla jaettiin myös lukuisia palkintoja. Kaunokirjallisuuteen palkinnoista liittyivät tällä kertaa Nuori Aleksis -palkinto, Kuvastaja-palkinto, Rakkaudesta kirjaan -palkinto, Larin Paraske -palkinto, Svenska Ylen kirjallisuuspalkinto, Lasten Kirjapöllö -palkinto sekä Kariston lastenromaanikilpailun palkinto. Lisäksi viime perjantaina jaettiin kirjallisuuden...
22.10.2014
Suomen suurimmat kirjamessut järjestetään jälleen Helsingin Messukeskuksessa tällä viikolla. Messuille osallistuu nyt 338 yritystä ja ohjelmalavoilla on 740 esitystä ja yli 1100 esiintyjää. Kirjamessuilla jaetaan myös yli 10 kirjallisuuspalkintoa. Kansainvälisiä kirjailijavieraita on yhteensä 60, joista yli 20 tämänvuotisten messujen teemamaasta Italiasta. Italian omana messuteemana on "Miten...
15.10.2014
Australialaiskirjailija Richard Flanagan on voittanut tämän vuoden Booker-kirjallisuuspalkinnon romaanillaan The Narrow Road to the Deep North. Kyseessä on Flanaganin kuudes romaani, hänen tuotantoaan ei ole vielä käännetty suomeksi. Teos kertoo Japanin sotavangeiksi ottamista liittoutuneiden sotilaista, jotka joutuivat pakolla rakentamaan Thaimaan ja Burman välistä rautatietä. Kirjailijan oma...
10.10.2014
Vuoden 2014 Nobelin kirjallisuuspalkinnon on voittanut ranskalainen Patrick Modiano (s. 30.7.1945). Kirjailija on aikaisemmin palkittu mm. Goncourt- ja Paul Morand -palkinnoilla. Hänen teoksiaan on suomennettu viisi: Kehäbulevardit (1976), Villa triste (1977), Hämärien puotien kuja (1979), Nuoruus (1986) ja Kadonnut kortteli (1987). Voittaja saa 10 miljoonan kruunun eli lähes miljoonan euron...
7.10.2014
Suomen Kirjailijaliitto jakoi tunnustuspalkintonsa Turun Kirjamessuilla sunnuntaina 5.10. Koko kirjallisesta urasta myönnettävän palkinnon sai Kaari Utrio. Liitto mainitsi palkintoperusteissaan Utrion olevan yksi Suomen luetuimmista, monipuolisimmista ja tuotteliaimmista kirjailijoista, jonka "fiktion kehyksenä oleva maailma on yksityiskohtia myöten todenmukainen." Lasten- ja...
2.10.2014
Turun messukeskuksessa vietetään viikonlopun aikana jo 23. kerran kirjamessuja. Pääteemoina ovat tänä vuonna Ranska ja Sastamala. Perjantaina klo 10 avautuvat messut pitävät sisällään suuren määrän kirjallisuusaiheista ohjelmaa. Myös Kirjasampo ja Kirjastot.fi osallistuvat messuille Varsinais-Suomen kirjastojen osastolla. Lisäksi Kirjastot.fi järjestää yhdessä Varsinais-Suomen kirjastojen kanssa...
22.9.2014
Suomen suurin runouspalkinto, Keuruun kaupungin perustama Einari Vuorela -palkinto jaettiin eilen Keuruulla. Palkinnon voitti runoilija Pauliina Haasjoki teoksellaan Hiukset (Otava 2013). Tunnustus ojennettiin Korpirastasjuhlassa. Hiukset on Haasjoen kuudes runokokoelma. Palkinnon muut ehdokkaat voi katsoa Kirjasammon uutisesta: Tanssiva karhu -palkinto Juha Kulmalalle, Einari Vuorela -palkinnon...
18.9.2014
Joensuun kirjallisuustapahtuman teemana on tänä vuonna "Intohimo kirjallisuudessa ja toisissa taiteissa". Kirjallisuustapahtuma järjestetään perjantaina Itä-Suomen yliopiston Educa-rakennuksessa, lauantaina ja sunnuntaina Joensuun konservatorion salissa. Puheenjohtajina toimivat professorit Helmi Järviluoma-Mäkelä ja Risto Turunen sekä kirjailijat Tuula-Liina Varis ja Matti Mäkelä. Tapahtumassa...
17.9.2014
Vantaan kirjaston ja VTT:n yhteistyönä kehittämä Suosittelija-palvelu on julkistettu 15.9. Sitä voivat nyt käyttää henkilökohtaisesti kaikki Helmet-kirjastojen asiakkaat, mutta yleisiä suosituksia palvelu antaa kaikille. Henkilökohtaiset suositukset perustuvat käyttäjään omaan lainahistoriaan, yleiset suositukset puolestaan kyseisen kirjan lainanneiden asiakkaiden muihin lainoihin. Palvelun...
8.9.2014
Helsingin 29. sarjakuvafestivaalit alkavat perjantaina 5.9. kello 14 Lasipalatsin aukion päälavalla. Pääteemoina festivaaleilla ovat sateenkaarisarjakuva ja Saksa. Festivaalit ovat osa Setan 40-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa, ja messuilla nostetaan esille vähemmistötaiteilijoita ja kantaaottavaa sarjakuvaa. Saksa puolestaan on ajankohtainen mm. Frankfurtin Kirjamessujen ansiosta, sillä Suomi on...
8.9.2014
Suomen ensimmäinen ja edelleenkin ainoa runouden verkkolehti Jano etsii uutta päätoimittajaparia vuoden 2015 alusta lähtien. Marraskuussa 2013 ensimmäisen numeronsa julkaisseen Janon päätoimittajina ovat tähän asti toimineet sen perustajat Vilja-Tuulia Huotarinen ja Johanna Venho. Uudet päätoimittajat julkistetaan Runoviikko Varsinais-Suomessa -tapahtumassa 14.11.2014. Saman päivänä myös...
1.9.2014
Tämän runon haluaisin kuulla - LuontorunoiltaYLE Radio 1 la 13.9. klo 19.03-21.00   Kun illat pimenevät, on taas aika kuunnella luontorunoja.  Luontorunojen syksy voi olla hellän pehmeä tai voimakas ja myrskyävä Hellaakoskesta Saarikoskeen, Eeva Kilvestä Pauliina Haasjokeen. Siitä mitä ympärillämme tapahtuu syksyisessä luonnossa, osaa runojen valossa kertoa vieraamme Pirkka-Pekka Petelius,...

Sivut