Hullu vapaana

Norjalaissyntyisen, nykyisin Tukholmassa elävän Beate Grimsrudin (s. 28.4.1963) romaani Hullu vapaana (Like 2012, suom. Jonna Joskitt-Pöyry) on omanlaistaan autofiktiota, kertomus päänsisäisten äänien kanssa elämisestä. Teoksessa kuvataan, miten päähenkilö Elin päässä asuu ylimääräisiä puhujia, pikkupoikapersoonat Espen, Emil ja Erik. Pian seuraan liittyy myös prinssi Eugen. Kirjailija kertoo rehelliseen tapaan jo lapsuudessa alkaneesta sairaudestaan, sen kanssa elämisestä ja kokemistaan rankoista hoitoprosesseista. Episodeina etenevän kirjan kieli on lyhytlauseista, kursailematonta mutta kaunista. "Puhun kirjoituskoneelle. Lausun sanat ääneen ja makustelen niitä: Hän on kaunis niin kuin minäkin, mutta hänessä kauneus pääsee paljon paremmin esiin. Aika, kuten ajatukset, on niin sakea että sen päällä voi melkein lepuuttaa kättään kuin hyllyllä. Olemme niin nuoria, että uskomme jonkun näkevän meidät. Sidon hetken pohjaan pienen solmun."