Kirje Munakoisotasavaltaan

Abbas Khider (s. 3.3.1973) on Irakissa syntynyt, nykyisin Saksassa elävä kirjailija, joka kirjoittanut tuotantonsa saksaksi. Khider on saanut useita kirjallisia tunnustuksia, mm. Nelly Sachs -palkinnon 2013. Hänen romaaninsa Kirje Munakoisotasavaltaan (Lurra Editions 2015, suom. Olli Sarrivaara) sijoittuu vuoteen 1999 ja kertoo Libyaan maanpakoon lähteneestä Salimista, joka ei ole lähtönsä jälkeen kuullut perheestään, ystävistään tai rakastamastaan Samiasta. Salim saa kuulla koko arabimaailman kattavasta laittomasta kirjeiden kuljettajien verkostosta, ja hän uskaltautuu lähettämään rakastetulleen kirjeen Irakiin, maahan jossa vain munakoisoja kasvaa yli oman tarpeen. "Sananvapaus nousee kirjassa keskeiseksi teemaksi. Teema konkretisoituu kirjeen liikkeissä ja henkilöissä, jotka kirjettä käsittelevät. Sana ei liiku vapaasti, vaan kohtaa monenlaisia hankaluuksia rajoja ylittäessään. Viaton rakkauskirje kiertyy erilaisiin vallankäytön muotoihin", kuvataan teosta Kiiltomato-lehden arvostelussa. "Mitä tämä kirottu maailma saakaan sinut ajattelemaan? Onko nyt tultu jo siihen, että uskon mafiosojen olevan välttämättömiä? Ehkä he sitten ovatkin, eivät sitä kaikkien elämässä, mutta kenties maanpakolaisen elämässä. Kirje on housuntaskussani, ja se lähtee matkaan vielä tänään."