Seksistä ja matematiikasta

Vuoden 2015 kotimaisena kirjana on Iida Rauman (s. 1984) romaani Seksistä ja matematiikasta (Gummerus). Saksassa työskentelevä suomalainen matemaatikko Erika kohtaa kirjan alussa pahimman, mitä hänelle on tapahtunut, ja päätyy palaamaan Suomeen. Sosiaaliset tilanteet ovat aina olleet Erikalle haastavia, ja menestynyt matemaatikko huomaa yhtäkkiä olevansa elämässään hukassa. Kirjassa nousevat näkyville mm. sukupuolen moninaisuus, ympäristöonnettomuuksien uhat ja suhtautuminen vammaisuuteen. "Seksistä ja matematiikasta on yhdellä tasolla siis kolmen ristiriitaisen ihmisen kehitystarina, johon liittyy tarkkaa kuvausta perhedynamiikan ja suomalaisen asenneilmaston muuttumisesta, aina tyyneen maailmanlopun odotukseen asti", kirjoittaa Suvi Ahola HS:n arvostelussa. Iida Rauma sai romaanista Kalevi Jäntin palkinnon ja Tulenkantaja-palkinnon. "Elimistö tuntui tyhjältä, epätodelliselta. Hän tuijotti vastapäisen seinän kaakeleita, kolmetoista vaakaa, kahdeksan pystyä. Yhteensä sataneljä, jossa ykkösen sinertävä kelmeys sekoittui nollan himmeään mustaan ja nelosen synkkään ruskeaan muodostaen samean vesistön. Luvut rauhoittivat, työnsivät kipua kauemmas."