Kohotan tämän maiseman kämmenelle

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

3/1977

Teosarvio

Juvonen, Anja: Kohotan tämän maiseman kämme¬nelle. Runoja.

Anja Juvonen on voittanut Maaseudun Nuorten liiton kirjoituskilpailun 1 palkinnon v. 1965, ja julkaissut aiemmin runojaan eri lehdissä. Kokoelmassaan hän piirtää tyylikkäällä tavalla niukkoja ja eleettömiä, kuulaita impressioita pohjoisesta maisemasta, tietoisesti hyödyntäen Lappia kuvastoa ja sanastoa myöten. Etelän ihmiselle näiden runojen viehätys perustuneekin lähinnä niiden eksotiikkaan, ja kokonaisuutena kauniisti toteutetun kirjan painopiste onkin eittämättä sen taidokkaassa kuvituksessa.