Koljonvirran körttisoturi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1974

Teosarvio

Sahimaa, Jaakko: Koljonvirran körttisoturi.

Elämäkertaromaanin keskeinen henkilö on 1800-luvulla elänyt herännäisjohtaja Lauri Juho Niskanen. Kirjoittaja on tutkinut herännäisyyden historiaa ja haastatellut Niskasen kolmannen polven jälkeläisiä. Teos sisältää mielenkiintoista kuvausta herännäisyyden alkutaipaleelta Suomen sodan ajoilta lähtien. Niskasen, jämerän talonpojan, rinnalle piirretään välähdyksiä mm. Paavo Ruotsalaisen elämän vaiheista ja herännäisyyden alkuaikojen erityispiirteistä. Kansanomaisessa kuvauksessa on läheltä koetun maku, vaikka kirjoittaja ei kuulukaan p.o. herätysliikkeen piiriin. Kerronta sujuvaa, paikoin vanhahtavan idealistista. Siitä huolimatta tämä kirja kannattaa lukea. Juureva Niskanen on tämän kunniamerkkinsä ansainnut.