Tulikärpäset

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1966

Teosarvio

Hieman mekaanisen ja osoittelevan tuntuisesti rakennettu romaani Afrikan uusien valtioiden rakennusvaiheen vaikeuksista päähenkilöinään eurooppalaisen koulutuksen saaneet ja valistuneet nuoret afrikkalaiset. Ruotsalaisen tekijän tarkoitus on ilmeisesti ollut osoittaa, ettei rotuongelma ole ainoa Afrikan vaikeasti ratkaistava pulma, koska myös entisen heimoyhteiskunnan jäsenten ja uusien eurooppalaisittain ajattelevien valtioidenrakentajien välillä on kipeitä ristiriitoja ratkaistavina. Epäilemättä rakentavassa mielessä kirjoitettu ja tiedonjakoon tarkoitettu rakkausromaani, mutta jokseenkin ulkopuolisesti ja pinnalta eletyn tuntuisesti koettu vaikutelma siitä lukijalle jää.