Valehtelijoita

Hanna ja Lyyli olivat hyvin toimessa.

Eilen oli nimittäin heidän serkkunsa Olga käynyt näyttämässä uutta päällystakkiaan ja oli selittänyt, että kun hän oli käynyt kaupungilla äitinsä asialla, niin olivat kaikki ihmiset katsoneet häntä. Varsinkin herrasväki. Hänellä kun oli kevättakki, jota ei ole kuin herrasväen ja muutamien rikkaitten lapsilla! Olga oli mielestään vähän niinkuin herrasväen lapsi ja niin se tuntui hänen serkuistaankin.

He ihastuksella ihmettelivät Olgaa. Olivat menneet portille katsomaan hänen jälkeensä. Olgalla hameen helmat hemsahtelivat niin sievästi!

Voi, voi jos heilläkin olisi kevättakit! Vaan kun ei ollut kuin pitkät nutut, niin että ei hameen helmat näkyneetkään eivätkä päässeet heilumaan.

—Jos Jumala sallisi löytää kadulta seitsemänkymmentäviisi penniä, niin ostettaisiin mekin kevättakit! sanoi Lyyli.

Mutta Hanna selitti, ettei niin vähällä saa, vaan pitäisi olla paljon enemmän kuin markka.

—Jos Jumala sallisi löytää sataviisikymmenen markkaa! toivoi heti Lyyli. Ja sisään mennessä kulki hän kumarassa ja katseli tarkkaan aivan kuin neulaa etsien.