Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Koomikon synty

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Jonas Gardellin Koomikon synty on romaani 70-luvun lähiönuorista. Keskushenkilö Juha Lindström on 12-vuotias, ja luokan pelle. Toisten hauskuuttaminen on ainoa asia, jossa hän on hyvä. Koomikon synty on Gardellin avainromaanien sarjan aloitus, mielenmatka Ruotsin suosituimman koomikon nuoruuteen. Todellinen ja hillittömän hauska tai kuten Aftonbladetissa kirjoitettiin: "Tuskallisen painokas ja suurenmoisen huvittava."

Vuonna 1963 syntynyt Gardell halusi 18-vuotiaana näyttelijäksi ja pyrkikin teatterikouluun. Tuolloin hän kuitenkin ymmärsi, ettei halua seistä lavalla esittämässä jotakuta muuta kuin itseään. Södermalmilla puolisonsa Mark Levengoodin kanssa asustava Gardell on vuodesta 1985 alkaen julkaissut 13 kirjaa sekä käsikirjoittanut tukun näytelmiä, stand up -esityksiä ja kaksi kokoillan elokuvaa.
(Wsoy)

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tarkka aika

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Elokuvat

Vie pois Kirjasampo.fi-sivustolta.

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

271

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

247

Kustantaja

Kieli

Osana julkaisua