Yksityisiä asioita

Paavo Haavikolta on totuttu odottamana yllätyksiä, ja yllätyksen hän tarjoaa jälleen. Nuoren polven johtava lyyrikko on kirjoittanut kerrassaan omalaatuisen romaanin.
”Yksityisiä asioita” kertoo miehestä, joka pahoinakin päivinä osaa katsoa eteensä taiten ja tarkoin. Tämä mies, romaanin minä, on hoitanut viidettä vuotta avustuskassaa Helsingissä ja hoitaa sitä edelleenkin: on kevättalvi vuonna 1918, siis epätavallista aikaa kaupungin historiassa. Mutta sota on miehelle sivuseikka, hänellä on muuta miettimistä: kiinteistökauppoja, edullisia sijoituksia, korkoja ja prosentteja. Hän on liikemies, joka pitää ”tasaluvuista, täysistä sadoista ja tuhansista”. Ja lukujen edestä hän totisesti näkee paljon vaivaa, sattuupa hänelle harmillinen laskuvirhekin, joka todetaan kapinan lopputilityksessä, syynä kenraalikuvernöörin matto. Mutta yhtä kaikki: kun uusi vuosikymmen koittaa, hän omistaa kolmanneksen tuottavasta liikeyrityksestä, ja kauppa jatkuu, elämä jatkuu yhdessä vaimon ja koiran kanssa. Paavo Haavikon romaani on erittäin hauska ja notkeasti etenevä, mutta se on samalla oivallinen tutkielma sivullisesta, kasvottomasta miehestä, poroporvarista, jonka egoismi ja täydellinen piittaamattomuus ”suurista tapahtumista” ei kenties ole tietoista ja juuri siksi järkyttävän koomillista.