Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Pohjanmaa

Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoittaa tai klikkaa pikkukuvaa.
Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!
Voit tarkistaa, löytyykö teos omasta kirjastostasi.

 
 
Nimi
Pohjanmaa
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Tyyppi
romaanit
Tapahtumapaikat
Tapahtuma-aika
Tarkka aika
Alkukieli
kuvaus
Aina on Pohjanmaalla helposti ja täydesti innostuttu asiaan, lähdetty ja tehty, kuoltu aatteen nimissä. Mitä siitä on opittu? Mutta miten muuttaa ihmisen luonne, ympäristön määrittelemätön vaikutus?
Antti Tuurin Pohjanmaa on romaani Hakalan suvusta eräänä heinäkuisena sunnuntaina, mutta kasvaa samalla eepokseksi koko pohjalaisesta kansanosasta. Kirjan kuvaamana sunnuntaina ovat Hakalat kokoontuneet kotitilalle jakamaan 20-luvun lopulla Amerikkaan kultaa vuolemaan lähteneen ja sille tielle jääneen vaarin perintöä. Lähes olemattoman perinnön jakaminen on kuitenkin vain muodollisuus: varsinainen yhteinen asia on toinen.
Neljä pojanpoikaa on paikalla vaimoineen ja lapsineen. Tuvassa istuu nyt koolla viisitoista henkeä, kun kolmekymmentäluvun puolivälissä oli vain viisi; ja niistäkin kaksi meni sodissa, kuten äiti toteaa.
Ja tänä heinäpoutaisena päivänä ennätetään puhua paljon, ennättää tapahtua paljon; muistot, menneisyys ja nykyisyys tuntuvat sulautuvan saumattomasti yhteen. Ja lähes huomaamatta asiat muuttuvat peruuttamattomiksi: nyt on Hakalan veljesten vuoro näyttää mitä ovat miehiään, miten tapahtunut vääryys pohjalaisittain oikaistaan.
Pohjanmaa on mahtava lukuelämys, hieno ja totisesti tosi kirja, jota pohjalainen huumori kuljettaa, taittaa ja kiihdyttää verkkaisesta alusta vääjäämättömään ja odottamattomaan loppuun saakka.
Tekstinäyte
Istuin portailla tasaisia maita katsellen; jo ennen puoltapäivää oli hyvin kuuma ja pelloilta kuulin niittokoneiden ja traktoreiden ääniä, tuoksui vastakatkaistulta heinältä. Tuuli sen verran, että sen tunsi iholla nyt kun riisuin paidan ja istuin auringonpaisteessa ulko-oven kiinni olevaan puolikkaaseen nojaten.

Äiti tuli myös ulos ja istui viereeni portaille. Se oli ehtinyt vaihtaa kirkkovaatteet tavallisiin pyhävaatteisiin, juoda kahvinsa ja istui nyt siinä ja katseli liikkumattomana ja puhumattomana pelloille ulkorakennusten taakse ja kauaksi metsän rajaan, matalaan, kaukana latojen ja toisten talojen takana. Se murehti sitä, ettei Paavo ollut pannut lainkaan maita heinälle tänä vuonna ja hyvä heinäpouta meni hukkaan: kirkossakaan ei ollut muita kuin heinäpellolle kelpaamattomia ja maattomia. Pelkän viljan viljeleminen oli äidin mielestä pelottavaa ja vaarallista; talossa oli aina ollut viljelyksessä viljaa ja heinää ja perunaa, juureksia, ja elukoita oli pidetty muitakin kuin siat ja ketut. Se mikä itse tarvittiin, sitä pidettiin, mutta nyt jouduttiin ostamaan lähes kaikki, maitokin pahvisissa tölkeissä ja se oli jo sellainen häpeä, ettei isävainaa olisi koskaan sitä anteeksi antanut, jos olisi tiennyt. Pelkällä viljan viljelemisellä maat äidin mielestä saatettiin myös pilata äkkiä, koska maa ei saanut levätä heinällä eikä laitumena. Selostin äidille maatalouksien erikoistumista ja sen mukanaan tuomaa hyötyä, suurempaa tehokkuutta ja tuottavuutta ja vähempää vaivaa talonpojalle, mutta en niin kuumana päivänä jaksanut selostaa kauan. Äiti ei ollut kiinnostunut asiasta siltä kannalta. Se mietti kuinka talossa nyt olisi omaa väkeä tekemään vaikka minkälaiset työt, kun aikaisemmin oli jouduttu aina kiireimpänä aikana pitämään palkollisia ja olla niiden työntekoa aina perään katsomassa, mutta oma väki nyt oli hajonnut maailman tuuliin, Seppo Vaasaan, Veikko matokuteittensa sekaan ja minä Pietarsaaren hajuun, jota kotona ei olisi tarvinnut haistella kuin kerran vuodessa, keväällä kun navetan virtsakaivoa tyhjennettiin ja ajettiin pelloille tai kun ihmisten makkia ruvettiin vetämään hyysikän alta liian myöhään keväällä. Sitä hän ei voinut ymmärtää, eikä sitä mihin maailmassa tarvittiin niin mahdottomasti paperisäkkejä että niitä oikein tehtaissa piti tehdä: kaataa ensin hyvät, komeat puut ja tehdä niistä sitten paperisäkkejä ja panna niihin säkkeihin kaiken maailman turhuudet, apulannat ja grillihiilet.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ilmestymisaika
Sivumäärä
326
Sarjamerkintä
Nimi
Ilmestymisaika
Sivumäärä
276
Kustantaja
Ilmestymisaika
Sivumäärä
342
Kustantaja
Kieli
Sarjamerkintä
Alanimeke
romaani
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
364
Kustantaja
Lisätietoja
Kirja on käännetty viroksi, ruotsiksi, islanniksi, ranskaksi, sloveeniksi, tanskaksi ja englanniksi ja se on ilmestynyt myös äänikirjana.
Sarjamerkintä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
268
Kustantaja
Kieli
Kääntäjä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
295
Kustantaja
Automaattisesti tuotettuja vinkkejä hakusanoihin perustuen. Nuolisymbolia klikkaamalla näet vinkkauksen perusteet.
Teosvinkki: otsikko on linkki teoksen tietoihin
Kirjailijavinkki: otsikko on linkki kirjailijan tietoihin
Hakusanavinkki: lisää hakusanalla kuvailtuja teoksia
Katso myös
Tuuri, Antti(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1980-luku
  • Tekijän saamat palkinnot
    Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto: 1985
  • Tekijän saamat palkinnot
    Valtion kirjallisuuspalkinto: 1983
  • Tekijän saamat palkinnot
    Kiitos kirjasta -mitali: 1983
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Kauhava
  • Synnyinpaikkakunta
    Kauhava
  • Lisätietoa muualla verkossa
    Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 1985
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomen kieli
  • Lakeuden kutsu(romaanit)
  • Konkreettiset tapahtumapaikat
    Etelä-Pohjanmaa
  • Aiheet ja teemat
    ihmissuhteet
  • Tekijä
    Tuuri, Antti
  • Kirjallisuudenlaji
    suomenkielinen kirjallisuus
  • Kirjallisuudenlaji
    sukuromaanit
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Tyyppi
    romaanit
  • Kirjallisuudenlaji
    yhdenpäivänromaanit
  • Tapahtumapaikat
    maaseutu
  • Tapahtuma-aika
    kesä
  • Tarkka aika
    1980-luku
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Tyyppi
    romaanit
  • Tekijä
    Tuuri, Antti
  • Aiheet ja teemat
    huumori
  • Kirjallisuudenlaji
    suomenkielinen kirjallisuus
  • Kirjallisuudenlaji
    sukuromaanit
  • Päähenkilöt
    Hakala, Erkki
  • Juuret(romaanit)
  • Henkilöt, toimijat
    suvut
  • Henkilöt, toimijat
    sukupolvet
  • Tyyppi
    romaanit
  • Tapahtumapaikat
    maaseutu
  • Henkilöt, toimijat
    pohjalaiset
  • Aiheet ja teemat
    arvot
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Kirjallisuudenlaji
    sukuromaanit
  • Viistotaival(romaanit)
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Kirjallisuudenlaji
    suomenkielinen kirjallisuus
  • Aiheet ja teemat
    suvut
  • Tapahtumapaikat
    maaseutu
  • Aiheet ja teemat
    ihmissuhteet
  • Tyyppi
    romaanit
  • Konkreettiset tapahtumapaikat
    Etelä-Pohjanmaa
  • Kirjallisuudenlaji
    yhteiskunnalliset romaanit
  • Tarkka aika
    1980-luku
  • Tapahtuma-aika
    kesä
  • Konkreettiset tapahtumapaikat
    Etelä-Pohjanmaa
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Henkilöt, toimijat
    miehet
  • Tyyppi
    romaanit
  • Tapahtumapaikat
    maaseutu
  • Aiheet ja teemat
    huumori
  • Arkielämää(romaanit)
  • Henkilöt, toimijat
    maaseutuväestö
  • Tyyppi
    romaanit
  • Kirjallisuudenlaji
    yhteiskunnalliset romaanit
  • Kirjallisuudenlaji
    yhdenpäivänromaanit
  • Kirjallisuudenlaji
    suomenkielinen kirjallisuus
  • Kirjastonhoitaja suosittelee
    Alastalon salissa
  • Tapahtumapaikat
    maaseutu
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Tapahtuma-aika
    kesä
  • Kirjastonhoitaja suosittelee
    Putkinotko
  • Ukinpoika(romaanit)
  • Kirjallisuudenlaji
    sukuromaanit
  • Aiheet ja teemat
    arvot
  • Henkilöt, toimijat
    sukupolvet
  • Tyyppi
    romaanit
  • Kirjallisuudenlaji
    yhteiskunnalliset romaanit
  • Aiheet ja teemat
    perinnöt
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Aiheet ja teemat
    ihmissuhteet
  • Sammuttajat(novellikokoelmat)
  • Tapahtuma-aika
    1980-luku
  • Aiheet ja teemat
    miehet
  • Aiheet ja teemat
    ihmissuhteet
  • Aiheet ja teemat
    huumori
  • Tekijä
    Tuuri, Antti
  • Henkilöt, toimijat
    miehet
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Kartanon naiset(romaanit)
  • Aiheet ja teemat
    ihmissuhteet
  • Kirjallisuudenlaji
    yhteiskunnalliset romaanit
  • Henkilöt, toimijat
    maaseutuväestö
  • Tapahtumapaikat
    maaseutu
  • Henkilöt, toimijat
    suvut
  • Tyyppi
    romaanit
  • Kirjallisuudenlaji
    sukuromaanit
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Tämä kirja lukijoiden hyllyissä