Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Pölkynvälit

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Viime vuosisadan ensimmäisen puoliskon aikana Pikkuradalla työskenteli ihmisiä Kannuksen, Sievin, Toholammin ja Lestijärven lähes jokaisesta sellaisesta asumuksesta, josta ansiotyöhön oli lähdettävä. Eskolan metsärata palveli alueen puunkuljetusta noin neljänkymmenen vuoden ajan eli 1920 -luvun alusta 1960 -luvun alkuun. Tuona aikana kapearaiteista rautatietä pitkin kuljetettiin yli kaksi miljoonaa kuutiometriä puutavaraa. Samalla Pikkurataan kietoutuivat satojen ihmisten elämäntarinat.

Pölkynvälit on romaani pikkuradasta – ja samalla paljosta muusta. Se sijoittuu Kannuksen Eskolaan 1920-luvun alkuun, metsäradan rakennustyön alkuvaiheisiin. Tarinan kehyksenä ovat historialliset faktat, ja monilla kirjan hahmoista on yhtymäkohtia todellisiin henkilöihin. Kuitenkaan kysymys ei ole dokumenttiromaanista: historia antaa pölkyt, mutta kirjailija on kiinnostunut siitä mikä on niiden välissä, ja jonka vain fiktio voi tuoda esille. Ja aidolla romaanitaiteella on vain yksi aihe: ihmisyys. Sitä Ojakangas tutkii.

Pölkynvälit –romaanin pääosassa on harvinaisella tavalla koko yhteisö. Tämä johtuu Ojakankaan valitsemasta kerrontatekniikasta, joka antaa tilaa mitä erilaisimpien ja eri asemissa olevien ihmisten sisäiselle äänelle. Jokaisen näkökulma on yhtä arvokas. Ääneen pääsee niin vaikeasti vammainen Kyllikki kuin herraskainen ratainsinööri. Paljon puhetta liikkuu vanhempien ja heidän lapsiensa välillä: Pölkynvälit on myös romaani sukupolvien usein vaikeasta suhteesta. Teoksen läpi kulkee ja sen monet langat sitoo hienosti Erkin ja Elinan rakkaustarina.

Pölkynväleissä on monia tasoja ja sävyjä. Se ei unohda elämän käytännöllistä puolta, niitä jokapäiväisiä ratkaisuja, joita jokaisen on tehtävä niin pienissä askareissa kuin insinöörin työssä. Kerronnassa on paljon pientä huumoria, joka usein kasvaa kutkuttavaksi tragikomiikaksi. Järisyttävintä on todeta, miten monin eri tavoin ihminen voi keskustella kuoleman ja pimeyden voimien kanssa.

Pikkuradan vaiheet ovat kiinnostaneet Kannuksen Eskolassa varttunutta Arto Ojakangasta pienestä pitäen; sekä hänen isänsä että isoisänsä työskentelivät metsäradalla. Kirjoittamisen hän aloitti jo nuorena; esikoisteos on vuodelta 1972, Kontakti-sarjassa ilmestynyt Ukkosten väli.

Jo varhain oli selvää, että hän kirjoittaisi joskus pikkuradan antamista aiheista. Ojakangas keräsi aineistoa vähitellen vuosien ajan. 1990-luvun alusta lähtien hän on kirjoittanut kaikkiaan seitsemäntoista näytelmää eri näytelmäryhmille. Neljä näistä liittyy pikkuradan vaiheisiin.

Kirjallisuudenlaji

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tarkka aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

423

Kustantaja

Kieli