Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Ympyrä sulkeutuu

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus


Suomen kansa oli jo pitkän olemassaolonsa ajan joutunut pakenemaan ja toisten alamaiseksi. Syvällejärvelle muuttonsa jälkeen ei Jurin heimo enää halunnut paeta. Se jäi paikoilleen ja sopeutui siellä kohtaloonsa. Ihmiset olivat uskollisia hyväksymälleen uskonnolle ja esivallalle, vaikka vieras esivalta rasittikin kansaa paljon.
Kirkko keräsi veroa ja vei niistä suuren osan pois maasta. Kuningas verotti myös ja vei samalla perheistä nuoret miehet vieraille maille tappelemaan ja tapettavaksi.
Vuosisatojen ajan Kuninkaan suosiossa ja vallassa olleet rikkaat, sekä kirkon papisto, opetti kansalle Venäläisten julmuudesta ja Ruotsalaisten oikeudenmukaisuudesta. Suomen jäätyä sitten Venäjän vallan alle, eivät ihmiset alkuun olleet uskoa olojensa paranemisesta.
Niin kuitenkin kävi: Verot pienenivät ja nuoret miehet saivat olla perheittensä hyväksi työtä tekemässä, jolloin elämä ruuan puolesta parani. Kulkutaudit ja rutot kiersi kuitenkin saloilla vitsauksena.
Milloin aina elämä tautien puolesta helpottui, alkoi ihmisten mielet tähytä kauemmaksi tulevaisuuteen. He tahtoivat päästä täysin vapaaksi ja itsenäiseksi kansaksi. Se halu oli ollut köyhän kansan toivona aina heimoajoilta saakka, mutta vasta Venäjän vallan tultua se alkoi Suomessa saada kuuluvampaa ja näkyvämpää muotoa.
Ympyrä sulkeutuu on Syväjärvi sarjan viimeinen osa ja siinä kehittyy hitaasti tahto oman itsenäisen Suomen syntymästä. Se ei tapahdu vielä kirjan aikana, mutta vanhojen heimotarujen mukaan se aika lähestyy, jolloin Suomi on vapa maa toisten vallasta.
(takakansiteksti)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Tarkka aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

247

Kustantaja

Kieli

Sarjamerkintä