Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Pystyyn haudattu
Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Aaro, puolirampa kalastaja, elää vaimon kuoltua yksinäistä, nöyryytettyä elämäänsä Perämeren rannalla. Hänen ainoa elossa oleva poikansa Bruuno saapuu paikkakunnalle oltuaan vuosia merillä. Bruuno janoaa vastauksia kipeisiin kysymyksiin ja hautoo kostoa perheensä nöyryyttäjille. Mutta kuka on loppujen lopuksi hyvä ja kuka paha vai ovatko kaikki uhreja?
(Aila Luontola/ Sanojen aika)
Pohjoistuulen takana, Perämeren kivikkorannoilla kalastaja Aaro elää yhtä aikaa menneisyyttä ja tätä päivää. Vanhan miehen elämä avautuu vähä vähältä kuin merirysän nielu, kun hänen poikansa Bruuno saapuu redille mustalla laivalla, joka kantaa ylpeää nimeä Aldebaran. Isän ja pojan kohtaaminen pirstoo tyhjyyden tunteen ja kuolleet nousevat todistamaan vanhoista nöyryytyksistä.
Joni Skiftesvik leikkaa taitavasti kuin elokuvaohjaaja yhteen tätä päivää, eilistä, syntymää, luopumista. Aika ja paikka katoavat. Ne sulautuvat ikivanhaksi kysymykseksi: kuka on hyvä, kuka paha – vai ovatko kaikki vain olosuhteitten muovaamia tahdottomia vaeltajia.
Sillä hetkellä, kun kuolleitten tahto ulottuu ohjaamaan elävien liikkeitä kuoriutuu jokainen ilkialastomaksi raadollisten sivullisten piiskattavaksi. Silloin häväisty Lankku-Kristus ja merensoutaja Aaro saavat hyvityksen, mutta musta tähti Aldebaran vaatii oman palkkionsa.
Joni Skiftesvik on kirjoittanut romaanin, jolle antavat voimaa uskalias rakenne ja syvä myötäeläminen pienten unohdettujen ihmisten kanssa.
(takakansiteksti)
Pohjoistuulen takana, Perämeren kivikkorannoilla kalastaja Aaro elää yhtä aikaa menneisyyttä ja tätä päivää. Vanhan miehen elämä avautuu vähä vähältä kuin merirysän nielu, kun hänen poikansa Bruuno saapuu redille mustalla laivalla, joka kantaa ylpeää nimeä Aldebaran. Isän ja pojan kohtaaminen pirstoo tyhjyyden tunteen ja kuolleet nousevat todistamaan vanhoista nöyryytyksistä.
Joni Skiftesvik leikkaa taitavasti kuin elokuvaohjaaja yhteen tätä päivää, eilistä, syntymää, luopumista. Aika ja paikka katoavat. Ne sulautuvat ikivanhaksi kysymykseksi: kuka on hyvä, kuka paha – vai ovatko kaikki vain olosuhteitten muovaamia tahdottomia vaeltajia.
Sillä hetkellä, kun kuolleitten tahto ulottuu ohjaamaan elävien liikkeitä kuoriutuu jokainen ilkialastomaksi raadollisten sivullisten piiskattavaksi. Silloin häväisty Lankku-Kristus ja merensoutaja Aaro saavat hyvityksen, mutta musta tähti Aldebaran vaatii oman palkkionsa.
Joni Skiftesvik on kirjoittanut romaanin, jolle antavat voimaa uskalias rakenne ja syvä myötäeläminen pienten unohdettujen ihmisten kanssa.
(takakansiteksti)
Kirjallisuudenlaji
Henkilöt, toimijat
Asiasanayhdistelmät
Alkukieli
Tekstinäyte
Opettaja oli vanha nainen. Hän katsoi heitä tiukasti.
- Saatte kirjoittaa aineen isästä ja äidistä.
Bruunon kynä oli tylsä. Taulun reunustalla oli puukko. Hän kysyi opettajalta luvan ja kävi teroittamassa kynän.
Hän katseli kauan ikkunasta ulos ja mietti ennen kuin aloitti.
"Minun isä on riivaaja. Äiti lastaa laivoja. Isän riivauspaikka on proomutelakalla. Hän on rohkea mies. Hän uskaltaa istua korkealla kapean lankun päällä ja hakata riiviä parrujen rakoon.
Äiti lastaa enimmäkseen pöllilaivoja. Työnjohtaja Korpela ottaa lauta- ja lankkulaivoihin vain sukulaisia ja tuttuja, koska niissä tienaa paremmin.
Eilen äiti meni kuudelta lastaajarantaan. Korpela sanoi äidille, että juokse äkkiä hakemaan kotoa ehyet kumisaappaat, pääset turkkilaiseen laivaan solimaan pöllejä. Äiti juoksi koko matkan rannasta kotiin ja takaisin.
Kun se meni saappaat jalassa rantaan, Korpela oli jo ottanut laivaan jonkun tuttavansa. Se nauroi äidille ja sanoi, että Aarohan kalastelee, mene sen kanssa simppuja pyytämään. Niistä saa makean sopan ja ne kasvattavat järkeä päähän.
Äiti tuli kotiin ja itki. Miksi ne meitä aina nöyryyttää? äiti kysyi. Jonkun pitää kärsiä kaikkien puolesta, isä sanoi. Onko minun sitten ikuisesti oltava pölli-Kristus? äiti kysyi. Kun saisin olla edes lankku-Kristus tai lauta-Kristus. Niiden osa on helpompi kun ne saa paremman palkan."
Tunti loppui ja opettaja käski kerätä vihkot. Bruuno pureskeli kynänpäätä ennen kuin pani aineelle nimeksi Lankku-Kristus ja Riivaaja.
Seuraavana päivänä opettaja otti Bruunon puhutteluun koulun jälkeen.
- Ei sellaisista asioista saa kirjoittaa, hän sanoi.
- Miksi ei? Bruuno ihmetteli.
Opettaja oli totinen. - Toisia ihmisiä ei saa haukkua eikä Kristuksen nimeä saa turhaan lausua.
- Enhän minä lausunut. Minähän kirjoitin.
- Älä viisastele! Se on sama asia! opettaja kivahti. - Ja aineet pitää kirjoittaa kauniista asioista eikä niissä saa valehdella.
Bruuno katsoi opettajaa oudoksuen.
- Jos minä kirjoitan kauniista asioista, minä valehtelen.
Opettaja läimäytti häntä voimallisesti korvalle.
- Sinun käsissä kaikki muuttuu rumaksi. Isäsi oppi on mennyt perille!
Hänen äänensä vapisi vihasta. Hän porhalsi hame hulmuten luokasta.
Vaikka korvaa särki, hän ei puhunut asiasta mitään kotona. Hän pelkäsi, että äiti suuttuisi. Jos niin kävisi, niin opettaja olisi hänen käsissään kevyttä tavaraa, kuin kolmivarttinen lauta tai viisijalkainen pölli.
Ja Aaro oli sanonut, että äitiä ei saa kiihdyttää.
- Saatte kirjoittaa aineen isästä ja äidistä.
Bruunon kynä oli tylsä. Taulun reunustalla oli puukko. Hän kysyi opettajalta luvan ja kävi teroittamassa kynän.
Hän katseli kauan ikkunasta ulos ja mietti ennen kuin aloitti.
"Minun isä on riivaaja. Äiti lastaa laivoja. Isän riivauspaikka on proomutelakalla. Hän on rohkea mies. Hän uskaltaa istua korkealla kapean lankun päällä ja hakata riiviä parrujen rakoon.
Äiti lastaa enimmäkseen pöllilaivoja. Työnjohtaja Korpela ottaa lauta- ja lankkulaivoihin vain sukulaisia ja tuttuja, koska niissä tienaa paremmin.
Eilen äiti meni kuudelta lastaajarantaan. Korpela sanoi äidille, että juokse äkkiä hakemaan kotoa ehyet kumisaappaat, pääset turkkilaiseen laivaan solimaan pöllejä. Äiti juoksi koko matkan rannasta kotiin ja takaisin.
Kun se meni saappaat jalassa rantaan, Korpela oli jo ottanut laivaan jonkun tuttavansa. Se nauroi äidille ja sanoi, että Aarohan kalastelee, mene sen kanssa simppuja pyytämään. Niistä saa makean sopan ja ne kasvattavat järkeä päähän.
Äiti tuli kotiin ja itki. Miksi ne meitä aina nöyryyttää? äiti kysyi. Jonkun pitää kärsiä kaikkien puolesta, isä sanoi. Onko minun sitten ikuisesti oltava pölli-Kristus? äiti kysyi. Kun saisin olla edes lankku-Kristus tai lauta-Kristus. Niiden osa on helpompi kun ne saa paremman palkan."
Tunti loppui ja opettaja käski kerätä vihkot. Bruuno pureskeli kynänpäätä ennen kuin pani aineelle nimeksi Lankku-Kristus ja Riivaaja.
Seuraavana päivänä opettaja otti Bruunon puhutteluun koulun jälkeen.
- Ei sellaisista asioista saa kirjoittaa, hän sanoi.
- Miksi ei? Bruuno ihmetteli.
Opettaja oli totinen. - Toisia ihmisiä ei saa haukkua eikä Kristuksen nimeä saa turhaan lausua.
- Enhän minä lausunut. Minähän kirjoitin.
- Älä viisastele! Se on sama asia! opettaja kivahti. - Ja aineet pitää kirjoittaa kauniista asioista eikä niissä saa valehdella.
Bruuno katsoi opettajaa oudoksuen.
- Jos minä kirjoitan kauniista asioista, minä valehtelen.
Opettaja läimäytti häntä voimallisesti korvalle.
- Sinun käsissä kaikki muuttuu rumaksi. Isäsi oppi on mennyt perille!
Hänen äänensä vapisi vihasta. Hän porhalsi hame hulmuten luokasta.
Vaikka korvaa särki, hän ei puhunut asiasta mitään kotona. Hän pelkäsi, että äiti suuttuisi. Jos niin kävisi, niin opettaja olisi hänen käsissään kevyttä tavaraa, kuin kolmivarttinen lauta tai viisijalkainen pölli.
Ja Aaro oli sanonut, että äitiä ei saa kiihdyttää.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Alanimeke
romaani
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
206