Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Ruusuja pääministerin muistolle

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Helmikuun 1986 viimeisen päivän viimeisellä tunnilla ammuttiin Ruotsin silloinen pääministeri Sveavägenin ja Tunnelgatanin kulmassa Tukholmassa.
Romaani Ruusuja pääministerin muistolla tuo esiin muun muassa tekijän taustan, motiivin ja vaikuttimet, aikaisemmin pari kertaa epäonnistuneen murhasuunnitelman lopullisen, kylmäverisen toteutuksen, tappajan paon ja pakotien, murha-aseen kätkemisen sekä kolossaan piileksivän tekijä pelot ja harhanäyt, samoin hänen tunnelmansa kaksi vuotta myöhemmin.
Ruotsia syvästi järkyttäneen illan ja yön tapahtumiin liittyy vahvasti myös suomalaisnainen, jonka luota murhaaja löysi hetkeksi turvapaikan juuri silloin, kun hän sitä kaikkein kipeimmin tarvitsi.
Romaanin kirjoittaja Staffan Barta on käyttänyt murhaajasta nimeä Jacob todeten: - ”En tiedä hänen oikeaa nimeään; sen hän jätti lopultakin kertomatta.”
(takakansiteksti)

Kirjallisuudenlaji

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tarkka aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

158

Kustantaja

Kieli

Lisätietoja

suomenkielisen kieliasun viimeistely: Lauri Järvinen