Teosesittelyt

9.7.2013

Reijo Mäki on kirjoittanut uransa aikana liki kaksikymmentä dekkaria. Hän itse kuvailee kirjojaan kovaksikeitetyiksi kaupunkidekkareiksi, joissa on aina pilkahdus nokkelaa miehistä huumoria ja huulenheittoa, toimintaa, naisia ja seksiä sekä kapakoissa ryypiskelyä.

27.6.2013

Perhekuvia ja muita potretteja:
niitä joissa kaikilla on suu auki ja silmät
kiinni, niitä joissa etualalle on
jähmettynyt jokin ylimääräinen varjo,
niistä joista joku on lähtenyt
kesken kaiken pois, niitä joissa näkyy vain
olkapäitä, niskoja ja huitovia käsiä,

21.2.2013

Rakel Liehu ja saavuttamaton Rakel Liehu on yksi viime vuosikymmenien yllätyksellisimmistä suomalaisista kirjailijoista. Hän aloitti 1970-luvulla vahvasti uskonnollisilla teemoilla, joita hän on myöhemminkin käyttänyt hyväkseen, joskin hienovaraisemmin ja hiotummin.

16.1.2013

Virpi Hämeen-Anttila (s. 1958) on pääasiassa tehnyt uraa akateemisessa maailmassa. Hän on ansioitunut kääntäjänä ja tutkijana, ja parhaillaan hän valmistelee väitöskirjaa vanhan intialaisen kertomakirjallisuuden teoriasta Helsingin yliopistossa.

9.1.2013

Oululaisen Mirjami Hietalan romaaneissa päähenkilönä on keski-ikäinen nainen, joka on jollain tavalla elämänsä muutoskohdassa. Rauhallisesti etenevissä ja hiljaisen huumorin sävyttämissä romaaneissa keskushenkilön elämää tarkastellaan suhteessa lapsuudenperheeseen, sisaruksiin, omiin lapsiin ja rakastettuihin.

9.1.2013

Kirsti Ellilän päähenkilöitä ovat naiset: tytöt, teini-ikäiset ja nuoret aikuiset. Henkilöiden elämää, heidän vahvuuksiaan ja heikkouksiaan kuvataan usein humoristisesti ja kevyen feministisellä otteella.

13.7.2012

Tuomas Vimman esikoisteoksen Helsinki 12 (Otava, 2004) päähenkilö Tuomas Vimma on miljoonaomaisuuden perinyt IT-firman AD, jolla on pelisilmää niin business- kuin naisasioissa.

5.7.2012

Ranya Paasonen (ent. ElRamly) asuu Helsingissä, opettaa luovaa kirjoittamista ja kirjoittaa.

26.6.2012

Missä olit kun kuulit MS/Estonian uppoamisesta? Itse seisoin tuona syyskuisena aamuna koulun asvalttipihalla, hiljaisessa nuorisojoukossa. Kollektiivinen järkytys väistyi kuitenkin muutamassa päivässä, sillä rinnakkaisluokka oli lähdössä seuraavalla viikolla luokkaristeilylle.

5.4.2012

Tiistaina 18.5.2010 Prosak-klubilla Helsingissä esiintyi vuonna 1974 syntynyt palkittu kirjailija Tuomas Kyrö.

11.1.2012

Heidi Liehu (s. 1967) on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt julkaista valtavan määrän kirjoja.

16.12.2011

Tuula-Liina Varis tunnetaan monipuolisena kirjoittajana, joka on pitkän uransa aikana työskennellyt sekä journalistina että kaunokirjailijana.

15.12.2011

Runoilija ja valokuvaaja Satu Manninen (s.

28.11.2011

Jokin aika sitten televisiosta tuli sarja, joka esitteli ulkomaille kotiutuneita suomalaisia eri alojen ammattilaisia. Yksi näistä henkilöistä oli Pariisissa asuva tyttömäinen perusvaalea suomalaisnainen, joka puhui sujuvaa suomea ilman yhtään sorahtavaa ranskan ärrää tai kiekuvaa intonaatiota.

Sivut