Vihan päivä

Vuoden 2006 kotimainen kirjavalinta on Markku Pääskysen (s. 1973) romaani Vihan päivä (Tammi). Perhesurmat herättävät aina epäuskoista järkytystä, ja tällainen tosielämän tapahtuma on Pääskysen monologimuotoisen pienoisromaanin pohjana. Kirjan äänenä on masennusta sairastava perheenäiti Eliisa, joka kantaa taakkanaan salaisuutta siitä, että perhe on menossa vararikkoon. Rakkaus perhettä kohtaan kannattelee Eliisaa, mutta hän muistaa myös miehen kotiin tuoman haulikon, jonka omistaja ei ollut voinut säilyttää asetta omassa kodissaan. "Markku Pääskynen ei kuvita, ei arvaile, ei selitä eikä moralisoi, vaan kirjoittaa täyttä muotokuvaa naisesta, jonka elämä on lapsuudesta asti kulkenut masennuksen varjossa kohti helteistä iltapäivää ja sen päätöstä", toteaa Hannu Marttila HS:n arviossaan. Pääskynen sai romaanista Kalevi Jäntin palkinnon ja oli Finlandia-ehdokkaana. "Kolmas uni näyttää pelon. Pahimmissa muurahaiset kiipeävät kasvoilleni. Herättyäni olen pyyhkinyt muurahaiset pois, siirtänyt hiestä kastuneen peiton sivuun ja on kestänyt tovin ennen kuin olen muistanut nimeni."