Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat 2017

Kirjahylly

6 kirjaa

10.11.2017
|Kaikki kirjahyllyt

Kirjahyllyssä ovat kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokasteokset vuodelle 2017. Lista yllätti tällä kertaa varmasti monet, sillä oikeastaan vain yksi teoksista (Liukkosen O) oli sellainen, jota veikkailtiin ehdokkaaksi yleisesti. Lista on rohkeasti kokeellisempaan kirjallisuuteen painottuva, mikä ei yllätä, kun tuntee palkintoraatia vetäneen Aleksis Salusjärven kirjallisen kiinnostuksen. Teosten voi luottaa olevan korkeatasoisia, omaäänisiä ja uusia näkökulmia luovia. Sain oikeastaan itseni kiinni perinteisyydestä oman "toivomuslistani" suhteen, vaikka olen mieltänyt olevani yhä suuremmissa määrin kokeellisen kerronnan ystävä. En ole toistaiseksi lukenut yhtään ehdokaslistan teoksista. Toki parikin ehdokasteosta on vahvasti omalla lukulistallani, mutta olen juuttunut niiden kanssa kirjaston varausjonoihin, joten en ehtinyt saada niitä luettavakseni vielä. Kaikkiin listan teoksiin olen törmännyt erinäisissä yhteyksissä ja lukenut kehuvia arvioita. On mielenkiintoista nähdä, toimiiko tämä vuosi jotenkin vedenjakajana sille, että kokeellisempi kerronta tulee noteeratuksi myös Finlandia-ehdokkaissa, vai palauttaako ensi vuoden raati listalle perinteisemmät ns. lukuromaanit.

Hanna Haurun Jääkansi sai näkyvyyttä kritiikeissä ja kirjablogeissa ilmestyttyään alkuvuodesta. Hauru edustaa listalla selkeimmin "pohjoista ääntä". Haurun kerrontaa on verrattu ajoittaisessa inhorealismissaan ilmiselvään esimerkkiin, Timo K. Mukkaan. Lehtiarvostelut ovat olleet varovaisen kehuvia, mutta eivät yksinomaan myönteisiä. Kirjablogeista löytyy puolestaan hyvinkin vaikuttuneita kokemuksia teoksista. Kirjaa on kuvattu erittäin rankaksi mutta mieleen jääväksi.

Juha Hurmeen Niemi on yksi niistä listan kirjoista, jonka lukemista olen odottanut kovasti luettuani Hurmeen Nyljetyt ajatukset -teoksen, joka yhdistää tietotekstiä ja romaania. Samaan tapaan on rakennettu myös Niemi, joka kuvaa Suomen historiaa alkuräjähdyksestä vuoteen 1809. Teos on saanut vuolaasti kehuja lehtikritiikeissä, kirjablogihuomiota sen sijaan on toistaiseksi tullut yllättävän vähän. 

Tommi Liimatan Autarktis oli minulle ehdokaslistalla hieman yllätys, vaikka satuin lukemaan siitä juuri pari päivää sitten kehuvan lehtikritiikin, joka herätti huomioni kirjaa kohtaan kunnolla ensimmäistä kertaa. En osannut yhdistää runollisuutta siihen, mitä olin lukenut Liimatan kirjoista kerrotun aiemmin, mutta ilmeisesti Autarktis sisältää lyyrisempääkin ilmaisua. Kirja ei ole herättänyt vielä yhtä paljon huomiota kuin muut ehdokkaat, enkä löytänyt kirjablogiarvioita toistaiseksi yhtään.

Miki Liukkosen O:n valitseminen ehdokkaaksi ei puolestaan tainnut yllättää ketään. Erittäin ylistävän HS-kritiikin siivittämänä vuoden puhutuimpien joukkoon noussut kirja runoilijana tunnetulta nuorelta tekijältä kuvaa pirstaloitunutta nykymaailmaa ja erityisesti neurooseja yksityiskohtaisesti. Lehtiarviot ovat järjestään olleet erittäin kehuvia, ja kirjablogeissakin teos on löydetty. Romaanin suuri laajuus (yli 800 sivua) lienee ollut monille korkea kynnys aloittaa sen lukeminen.

Cristina Sandu Valas nimeltä Goliat -teoksellaan pääsi yllättämään, koska tekijä on esikoiskirjailija. Romaani on kuitenkin saanut jo paljon positiivista huomiota. Suomessa ja Ceausescun Romaniassa liikkuva kirja on herättänyt vertailua Pajtim Statovciin. Teosta on arvioissa kehuttu erityisesti kauniista kielestä. Kirjablogitekstejä on toistaiseksi ehtinyt tulla pari, mutta niissä kirjasta ollaan selvästi vaikututtu.

Jaakko Yli-Juonikkaan Jatkosota-extraa monet kirjallisuusalan ihmiset ja erityisesti kokeellisemman kirjallisuuden ystävät odottivat kovasti. Lehtikritiikkejäkin on alkanut viime päivinä tulla, ja niissä kirja on otettu vastaan hyvin. Kirjablogihuomiota teos ei ole vielä saanut. Myös Jatkosota-extra on vahvasti aikalaiskirja, sillä moninaisia kerronnan keinoja käyttävän teoksen kärkenä on satiiri perussuomalaisten noususta. Keskustelua on herännyt Hommaforumia myöten. Yli-Juonikkaan teos on kiinnostanut myös minua kovasti, odotan lukemista!