Saari

Vuoden 1962 kotimaisena kirjavalintana on Irene Hammarin romaani Saari (Tammi). Esikoisteoksensa oikealla nimellään Maire Harme julkaisseen kirjailijan toinen teos on karuun ulkosaaristoon sijoittuva kehityskertomus, joka on kerronnaltaan vahvan eroottinen. Nuori, kokemusmaailmansa erilaiseksi tunteva nainen lähtee sairaanhoitajaksi saareen, jossa on oma pieni yhteiskuntansa. Välittömien ihmisten, kovan elämän ja syvien ihmiskohtaloiden keskellä päähenkilö Kristiina ottaa kokemansa avoimesti vastaan ja päätyy suhteisiin kahden saarelaismiehen kanssa. Vitaaliseksi ja sensuelliksi aikalaisarviossa sanottu romaani kuvaa ihmissuhdeiden lisäksi tarkasti saaren luontoa, ympäristöä ja elämää. "Odotin että jokin ajatus olisi käynyt minulle selväksi ja mahdolliseksi pohtia, mutta sitä ei tapahtunut. Minä vain istuin kummallinen ilo ruumiissani ja tunsin kesän jossa jokainen yksityiskohta on lähellä ja helposti ostettavissa. Menin lattian yli ja painoin lämpimän käteni ikkunalasin viileää pintaa vasten. Oli kuin käsi olisi juonut lasia, tuota kylmää hyvää tekevää ainetta jossa tänä yönä oli ollut niin paljon iloa."