Atominsärkijä

Vuoden 1947 kotimaisena kirjana esiteltävä Veli Lumialan (23.4.1906 - 1995) Atominsärkijä (Karisto) on yksi harvoista aikuisten tieteisromaaneista sodanjälkeisten vuosien Suomessa. Teos kertoo alaotsikkonsa mukaisesti "erään tieteen erakon elämänkaaren", ja se jäi tietokirjoja myöhemmin kirjoittaneen, rehtorina työskennelleen Lumialan ainoaksi kaunokirjalliseksi teokseksi. Kirjan päähenkilön, atomienergiaan perehtyneen matemaatikko ja fyysikko Matti Verron kautta käsitellään moniulotteisesti ja tarkasti tuolloin uutta, kammottavaa asetta, atomipommia. Teoksessa seurataan Matin ja hänen perheensä elämää ennen sotaa ja sen aikana. "Palo tulisi ketjureaktion tavoin nielemään koko Euroopan, ehkä koko maailmankin. Nyt heitettäisiin punnittavaksi kaikki se, mitä Matti taisteluvuosinaan oli pitänyt elämän kuonana. Hän oli silloin omakohtaisesti kokenut kaiken sen sivilisaation, joka rasitti todellista sivistystä, ja merkillisesti hän nyt sitä ajatellessaan tunsi vanhan kiukkunsa paistuvan ja hämmästyksekseen hän huomasi nyt tempautuvansa sotapsykoosiin."