Alastalon salissa

Vuoden 1933 kotimaisena kirjana esittelyssä on tietysti Volter Kilven (12.12.1874 - 13.6.1939) tajunnanvirtaa edustava saaristolaiseepos Alastalon salissa (Otava). Noin kuuden tunnin ajanjaksolla Alastalon isännän salissa tapahtuva teos laajenee ulkonaisista tapahtumista paikalla olijoiden sisäisiin maailmoihin, 1800-luvun loppupuolen merenkulun, kaupunkäynnin ja saaristolaiselämän kuvaukseksi. Parkkilaivan rakentamisen suunnittelu synnyttää niin intoa ja haaveita kuin kiukkua ja katkeruuttakin. Kuuluisimmista kohtauksista vastaa erityisesti klassikkohahmo Malakias Afrodite Härkäniemi, jonka piipun valinta laajenee filosofiseksi pohdiskeluksi ihmisyydestä ja tarina Albatrossi-laivasta retareineen kasvaa laajaksi sisäkertomukseksi, joka on ilmestynyt myös omana julkaisunaan nimellä Albatrossin tarina. Kilven Saaristosarjaan kuuluvat myös teokset Pitäjän pienempiä ja Kirkolle. "Puhelee valmiista ja kirjojen selvittämisistä, vaikk'ei vielä ole totivesikään salissa! ajatteli hän ja halveksi pienen siemauksen, koska totuus kuitenkin aina sadattelee totensa todeksi omissa ihoissa ja veren kiemauksissa, vaikk'ei sitä silti tarvitse kielenpäästä kaikelle maailmalle paukutella, niinkuin löysävatsainen hevonen purkiansa tielle!"