Uusi lastenkirjallisuuspalkinto Runeberg Junior

Sivupiiri
27.10.2016

Toimitukselta: Ajankohtaista Sivupiirissä

Porvoon kaupunki on perustanut yhdessä Sanomalehti Östnyland/Ksf Median kanssa uuden lastenkirjallisuuspalkinnon, Runeberg Juniorin. Palkinnon suuruus on 10 000 euroa ja ensimmäisen kerran se jaetaan J. L. Runebergin päivänä 5.2.2017. Palkinto julkistetaan samana päivänä kuin arvostettu, vuodesta 1987 lähtien jaettu Runeberg-palkinto
 
Runeberg Junior -palkinnolla halutaan edistää lasten lukuintoa ja se myönnetään suomen- tai ruotsinkieliselle lastenkirjalle, jonka kohderyhmä on 6-9-vuotiaat lapset. Asetettu esiraati (toimittaja Petra Lind, lastenkirjailija ja äidinkielenopettaja Hanna Lundström ja nukketeatteritaiteilija Ilpo Mikkonen) nimeää enintään kymmenen ehdokasta, joiden pohjalta sitten porvoolaiset päiväkotiryhmät ja ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat valitsevat omat suosikkinsa. Lopullisen palkinnonsaajan päättää näiden pohjalta kilpailun tuomari, elokuvaohjaaja Saara Cantell. 
 
Porvoon kirjaston lastenosaston johtaja ja palkintokoordinaattori Catharina Latvala toteaa: 
"Yhdellä kirjallisuuspalkinnolla sinänsä ehkä ei ole suurta merkitystä, mutta tässä tapauksessa lapset saavat itse olla mukana valitsemassa suuren ja ”oikean” palkinnon voittajan. Me uskomme, että se rohkaisee sekä lapsituomareita että kaikkia muitakin lapsia lukemaan kirjoja, keskustelemaan niistä, ja kiinnostumaan lukemisesta jatkossakin." 
 
Lisätietoja: